Luomisen tuskaaaaa….

Sunnuntain tunnit pidimme Plataniaksessa House Kastrissa. Näkymä katolta

Jos joku ei tiedä, niin meillä on täällä meneillään novellin kirjoituskurssi. Avustusta kurssiin olemme saaneet, luojan kiitos, taas kerran Suomi-seuralta. Kurssin pitäjänä ja meidän kaikkien mielestä erittäin hyvänä sellaisena, toimii Jussi. Yhden viikonlopun osio, 6 tuntia, on jo takana.

Kotitehtäviäkin on ollut. Ensimmäisellä kertaa piti keksiä aloituslause. Miten niinkin yksinkertainen asia voi olla niin vaikea? No onko tämä hyvä? Mitä tämä sanoo minusta? Olivat muutamia ajatuksiani, jotka risteilivät päässäni kaoottisesti. Ja pahemmaksi muuttui. Synapsi on nyt kotitehtävänä. Kuvaile tarinasi lyhyesti. Apua.

Olen huomannut tuon luovan kirjoittamisen yllättävän vaikeaksi.  Valitsin mielessäni tarinan ja tutkiskelin sitä. Alku, välissä kirjoitusta eteenpäin vieviä palikoita, konflikti, loppulaukeaminen ja sen jälkeen vielä tasaantuminen. Ja niin sitten eräänä iltana aloin kirjoittamaan. Ja kirjoitin… ja kirjoitin…. Aamuyöstä noin puoli kuudelta hioin vielä loppulausetta saadakseni sen kuulostamaan haluamaltani.

Tähän asti vielä kaikki hyvin, mutta kun luin kirjoittamani tein eränäisiä huomioita. Ensinnäkin luulin kirjoittaneeni paljonkin. Hahahaa. Just ja just kaksi A4sta puhtaaksikirjoitettuna. Toisekseen se mitä olin kirjoittanut, ei ollutkaan siitä, mistä luulin kirjoittavani. Tarinassa olikin yllättäen mielestäni outoja taustavirtauksia. Mielestäni aika pimeitäkin. Mitä tämä kertoo minusta? Vai kertooko mitään?

Pienessä paniikissa olen. En ole uskaltanut lukea kirjoitustani sen jälkeen. Ja seuraava kerta lähenee vääjäämättömästi. Pitääkö minun lukea tekstini muiden kuullen? Muutanko pois maasta? Vaikka Timbuktuun?

Ja kuitenkin minussa on se toinenkin puoli, joka oikein odottaa seuraavaa kertaa. Tämä ehkä hiukan pimeä puoleni, joka jo riemuitsee siitä mitä muuta uutta voin kurssista saada irti, riemuitsee jopa siitä, että saa lukea tekstinsä muille.  Ja toivoo syvällä sisimmässään muidenkin kurssilaisten kärsivän samasta luomisen tuskasta.

Kirjoitti Minna, yksi kurssilaisista.

Sunnuntainen kävely Kreetan kulkukoirien hyväksi

Aamu valkeni aurinkoisena, joskin hiukan tuulisena. Hyvä päivä kävelyyn. Vähän jälkeen yhdentoista armas siippani vei minut Aijaan järvelle, josta kävely alkoi.Aurinkoinen, mutta tuullinen sää oli houkuttanut purjehtijat liikkeelle. Kaukaisuudessa tarkkasilmäinen ehkä erottaakin ne.

Matkalta poimimme mukaan muutamia heppuja. Seurue oli kuitenkin hilpeä.Apua, kuka toi barbi on tos edessä?

Aijaassa ihailimme sen tekojärveä, missä asustaa myöskin paljon vesilintuja.Silken Noah´s little ark on Haniassa siaitseva eläinsuojelu järjestö. Silke itsekin oli paikalla mukanaan haavoittunut, hoidon saanut ihana koira.

Meitä suomalaisia paikalla oli yhteensä kahdeksan. Annika ei lähtenyt kävelemään, hänellä kuin oli vielä niin pieni koira mukanaan. Silkeltä sekin.Kuvasta puuttuu vain Riina. Riinaaa, missä huitelit?

Sitten vaan matkaan.Hoidossa olevia koiria tuli myöskin mukaan. Hyvää sosiaalista harjoittelua, ja vasempana olevalle Ashley´lle myöskin oppitunti talutusnuorassa kävelemiselle. Keskellä oleva isoin koira vei minua kävelylle. Vaikka en mikään höyhensarjalainen olekkaan, ihanat tuoksut kiinnostivat niin, että matkamme eteni lähinnä singer tyyliin siksakaten. Muuten tosi lempeä ja iloinen koira.Matkalta löytyi tällainen ihana Agios Georgioksen -kirkko. Mikä tunnelma.Drakianassa levähdettiin ja annettiin koirille vettä ja meille itsellemmekin virkistystä. Vasemmalla oleva Ashley etsii itselleen kotia. Menettänyt auto-onnettomuudessa varpaita ja pelkää autoja yli kaiken. Kasvaa isoksi nähtävästi.

Tässä vaiheessa toiset kääntyivät joko takaisin tai ystäviä tuli heitä hakemaan autolla. Me suomalaiset päätimme kävellä Plataniakseen, n 3 km lisää.Tietä reunustivat appelsiinipuut, joista poimimme näitä maailman parhaita appelsiineja matkaeväiksi. Slurp.Matkalla Plataniakseen tuli pieni kirkko aaaahhh niin ihana vastaan. Luulen Agios Joanniksen kirkoksi, mutta en mene vannomaan. Matka taittui rupatellessa ja luonnon kauneuksia ihaillessa. Olo oli hyvä.

Jutun kirjoitti Minna

SUNNUNTAINA 23.2.2014

 Kreetan kulkukoiria tukemaan!

 Kävely, koiran kanssa (sosiaalisia, hihnassa) tai ilman, AGIA LAKE–DRAKIANA 4 km yhteen suuntaan. Ottakaa joko omaa evästä mukaan tai ruokailu Drakianan tavernassa.

Osallistumismaksu on 5 euroa aikuisilta, 3 euroa lapsilta. Koirat pääsevät ilmaiseksi.

Kokoontuminen on Agia-järven parkkipaikalla klo 12.00.

Ilmoittautukaa Arjalle lauantaihin klo 15.00 mennessä, että voimme suunnitella kuljetusta. Jollain kyydillä on päästävä Agia-järvelle ja sitten Drakianasta kotiin, ellei sitten kävele edestakaisin, yhteensä 8 km!

Naistenpäivän vietosta ilmoitamme, kunhan käymme testaamassa tavernan antimet!

Hanian suomalaiset ry:n puolesta

Reetta ja Arja

Sirikarin rotkossa. Joka vahnoja muistaa, sitä tikulla…

Paitisi, että mehän tykätään muistella vahoja mahtaiva vaelluksiamme. Aira Retystä kirjoittaa Sirikarin rotkon vaelluksestamme. Hyvä Aira:

Tullaan tuttaviks´

Marraskuinen patikointi Sirikarin rotkossa Kreetalla

Vau! Ihania krookuksia luonnossa. Olin aivan vaikuttunut ja vakuuttunut, että kyllä jälleen kerran kannatti lähteä retkelle. Tässä vaiheessa patikointi oli vasta alkumetreillä.

Matka oli alkanut jo useita tunteja aikaisemmin henkilöautolla Rethymnonista. Haniasta matkaa jatkettiin bussillä. INKAn kulmalta noustiin bussiin, jossa oli vanhoja ja uusia tuttuja. Tapaaminen on aina yhtä riemastuttavan mukavaa.

Matkan varrelta poimittiin vielä lisää väkeä ja matkattiin edelleen kohti länttä. Oli yllättävää, miten karuksi vehmas ja vihreä länsi muuttui Sirikariin tultaessa. Retkellä, kun oltiin, niin matkan aikana oli asiaan kuuluvat tervetulotoivotukset ja retken esittelyt. Kuljettajakin joutui veivaamaan rattia.

Huipulla tulee. Tuulen suojaa löytyi kirkon kupeelta, wc hautausmaan reunalta. Asian mukaisten lämmittelyjen jälkeen pääsimme matkaan.

Joukko kulki alaspäin. Peräpään kulkijat pysähtuivät katselemaan tammenterhoja ja maistelemaan mansikkapuun marjoja. Eivät ne mitään nykypäivän puutarhamansikoita ole, mutta muistuttavat jotenkin 60-luvun mansikoita, jotka olivat vielä pieniä.

Kävellessä on mukava vaihtaa kuulumisia. Katsella maisemaa ja kasveja. Jouduttiin siinä kertailemaan kasvien nimiä eri kielillä.

Nälkäkin rupesi pikkuhiljaa vaivaamaan ja tulihan se taukopaikka joen rannassa. Hyviltä maistuivat eväät. Hanhikorppikotkat olivat onneksi kaukana taivaalla.

Leppoisasti kuljettiin joen rantaa. Lopussa kuitenkin, kun noustiin Poliriniaan, otettiin kunnon kohotus.

Bussiin noustiin väsyneinä ja onnellisina. Niin lähdettiin Argentiinaan (taverna Kolimbarissa), jossa saimme ruokaa ja juomaa.

Kippis kaikille! Tapaamisiin maaliskuussa.

Peränpitäjänä Aira

Musisointia Haniassa

 

Hiukan hämärää siellä oli.

Eilen, 2.2.2014 kokoonnuimme Odeioniin kuuntelemaan Vamosryhmän soitantaa. Mirjamille kiitos, kun oli pongannut tämän tapahtuman. Meitä oli paikalla kuusi suomalaista musiikinystävää; Mirjam, Ingemaj, Jussi, Kristiina ja Markku sekä allekirjoittanut. Sali oli täynnä kuuntelijoita; paljon ulkomaalaisia, mutta myös kreetalaisia. Vieressäni istui kohtelias nuori poika yksistään; illan loputtua tervehti ja toivotti hyvää illanjatkoa. Musiikin ystävä!

Vamos ryhmässä on 11 jäsentä, joista eilen oli esiintymässä yhdeksän. Harrastelijan ”varmuudella” nautin täysin siemauksin heidän soitannostaan. Tuli mieleen kamariorkesterin musisointi, sellaisena, mitä sen luulen olevan: hyvin hiljaista, hyvin rauhoittavaa, pehmeää, sulavalinjaista. Ryhmän kokoonpano oli monipuolinen; piano, lyömäsoittimet, basso, kolme viulua, kaksi puhallinsoitinta, sello.

Illan juontaja Roula kertoi rauhallisin äänenpainoin Hatzidakiksen, Tsitsaniksen, Therodorakiksen ja Beatlesien taustaa. Hänen juonnossaan vilahteli kuuluisia nimiä; Edith Biaf, Melina Merkouri, Elia Kazan (elokuva America, America).

Muistiin merkinnyt Reetta

Juttu joulujuhlasta Rethymnonissa 2013

Rethymnonilaisilla oli vuoro järjestää joulujuhla v. 2013. Menimme juhlaan bussilla; yhdistyksemme sponsoroi jäseniään ja heidän lapsiaan, joten kustannukset eivät olleet osallistumisen esteenä. Meitä olikin bussilla matkassa yli 20 Haniassa asuvaa suomalaista, ja omilla autoillaan tuli pari perhettä. Rethymnonilaiset ottivat meidät vastaan vieraanvaraisesti perinteisin tarjoiluin; glögiä ja piparkakkuja.

KUVA RUOKAPÖYDÄSTÄ, Kreikkalaisittain oli ruoka-aika, joten ennen ohjelmaa nautimme maukkaan jouluaterian. Rethymnonin naiset olivat suurella huolella valmistaneet juhlapöydän, vain pääruoka oli tilattu ulkopuolisilta. Nam, nam. Mukana oli varmaan jokunen, joka söi juhlassa ainoan Suomi-jouluateriansa pyhien aikana. Kreetalainen joulupöytä on vallan toisenlainen.

PUKIT KÄYVÄT KUUMANA. Ohjelma oli monipuolinen, niin kuin aina. Aluksi tietysti kuuntelimme Jouluevankeliumin. Rethymnonin Suomi-koululaisten ohjelma oli vuorossa seuraavana. He esittivät mm. Kalevala-aiheisen näytelmän, jossa olivat yhteisymmärryksessä mukana äidit ja lapset.

KUOROLAISTEN KUVA, Hanialaisten kuoro esitti uutta jouluaiheista ohjelmistoaan. Hanian Suomi-koulun lapsukaiset leikkivät piirileikkinsä laulun tahdissa. Isommat lapset esittivät jouluaiheisen runon.

KUVA NÄYTELMÄSTÄ, Ennen joulupukin tuloa hanialaiset esittivät vielä sketsin ”Oikea ja väärä joulupukki”, jossa oikeuden istunnossa ratkaistiin kinkkinen tapaus. Onneksi oikea joulupukki saatiin selville selkeän todistajan avulla. Oikealla joulupukilla oli kiire, lapset odottivat lahjojaan….

PUKKI LAHJOJA JAKAMASSA, ΚΑΙ ΤΟΥ ΧΡΟΝΟΥ!

Muistiin kirjoittanut Reetta

Kiitokset Retyläisille kuvista.