Retki Gavdokselle

Yhdistyksen pitkään suunnittelema Govdos-saaren retki Libyanmerelle toteutui vihdoin syyskuun alkupuolella. Osanottajia oli vähänlaisesti, vain neljä. Sesonki oli vielä käynnissä ja ihmisillä vieraita kotimaasta, joten kolmen vuorokauden retki oli monille mahdotonta toteuttaa.

Daskalogianni

Pienet autolautat Kreetan etelärannalta, Sfakiasta ja Paleohorasta kulkivat vain kahtena päivänä viikossa kumpikin, joten reissuun oli varattava vähintäänkin se kolme yötä.

Ja kyllähän se kannatti. Seuramme puheenjohtaja Inkku veti ryhmää urheasti vaikka alkava selkäkipu veikin voimia. Hanne, Anu, minä ja Inkku asetuimme pienen saaren suurimman rannan, Sarakinikon tuntumaan, Konsoles-hotellin bungalovi-majoitukseen.

Inkun tuttava, saarella työskentelevä sähköteknikko Christos, antoi iskuryhmän käyttöön autonsa, vanhan kukilla koristellun mersun. Se sopi hyvin saaren hippimäiseen ilmapiiriin.

P1050425

Sarakinikon rannalla oli kuusi tavernaa ja minimarket. Asetuimme kuin itsestään Gorgona-nimisen (merenneito) tavernan terassille. Kävimme uimassa usein, monta kertaa päivässä, tosin turvallisesti uima-asut päällä.Monet saaren vieraista näyttivät hyljänneen sivistyneen maailman tavat ja uivat ilkosillaan, päivästä toiseen. Rannalla käyskenteli päivittäin myös valkoinen hevonen, Itävaltalaisen Beatricen valmennuksessa.

P1050378

Gavdosin saarella on kolme risteävää maantietä, kukin ehkä viisi-kuusi kilometriä pitkä tienpätkä. Pääkaupungin virkaa hoiti kahdeksan asumuksen Kastri keskellä saarta. Kylästä löytyi lääkäriasema, jota valitettavasti puheenjohtajan selkäkipujen vuoksi tarvittiinkin. Mantereelta tullut nuori lääkärimies hoiti tehtävänsä tunnollisesti. Kastrissa oli myös paloasema, joka tarkoitti yhden rakennuksen pihalla seisovaa vanhaa paloaitoa. Poliisikin saarelta löytyi. Siis yksi. Hänen tärkein tehtävänsä näytti olevan sataman liikenteen ohjailu lauttojen pikaisesti vieraillessa Karaven satamassa.

Saarella jäi vielä näkemättä länsirannan majakkarakennus sekä Euroopan eteläisin piste, Tripitin niemi. Siellä sijaitseee hauska taideteos, Kreikan suurin keittiötuoli, jonka istuimelle sopii kymmenen ihmistä kerrallaan. Tuoli on rakennettu Euroopan eteläisimmän niemen eteläisimmälle kalliolle.

P1050421

Uskollinen vanha mersu jaksoi vielä tuoda meidät lähtöpäivänä Karaven satamaan. Christo jäi laiturille vilkuttamaan.

Gavdos on niin mielenkiintoinen paratiisisaari, että sinne kannattaa tehdä vaikka toinenkin retki, vähän isommalla joukolla. Samalla voisi kokeilla riippukeinussa nukkumista hippi-rannalla. Ja naku-uimista.

P1050404

Teksti: Jussi Wahlgren

Kuvat: Anu Göös

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s