Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2016

Voiko tämä olla totta!!

On se! Olemme perustaneet 11.2.2016 Hanian suomalaisen teatteriryhmän, jonka
päämääränä on esittää täällä Kreetalla, Suomen 100vuotisjuhlilla näytelmä. Näytelmä kotimaamme itsenäisyydestä kirjoitetaan naisnäkökulmasta, ja… kirjoittaja ja samalla teatteriryhmämme vetäjä on MIES, Jussi Wahlgren.

Ohjaajamme Jussi.

Ohjaajamme Jussi.

Tänään meillä oli toinen tapaaminen, ja ihan puhkun ylpeydestä. Kohta on
novellikokoelmamme myynnissä, DVD yhdistyksen ja koulun 20 vuotiselta taipaleelta on viittä vaille valmis myös. Seuraavaksi on suunnitteilla DVD:n tekstitys kreikaksi. Saapa nähdä, kuka keksii, että novellikokoelmakin pitää kääntää toiselle ”kotimaiselle”. No, siinähän se tuli jo keksittyä! Onneksi meillä on Suomiseura, joka meitä kannustaa, ja antaa apurahoja näihin meidän kunnianhimoisiin projekteihimme.

Me, tusinan verran naisia, jotka aktiivisesti olemme yhteydessä, ja teemme yhdessä, olemme kotoisin eri puolilta Suomea. Tuskin olisimme tavanneet, ja ystävystyneet, ja näin aikaansaavia olleet, ellei meitä yhdistäisi tämä toinen kotimaamme. Niin erilaisia olemme, niin erilaiset vahvuudet meillä on, vaan todella loistavasti täydennämme toisiamme. Siksi olemmekin vuosien varrella saaneet paljon aikaan, ja siis olleet Suomen lähettiläitä täällä Kreetan saarella, aina valmiina yhteistyöhön myös paikallisten kanssa.
ΚΑΙ ΑΝΟΤΕΡΑ, LIPPU KORKEALLA
Reetta

Venizeloksen kannettava gramofoni ja muita tarinoita

Halepassa sijaitseva, museoksi muutettu Venizeloksen entinen kotitalo läpikävi vastikään ison, ja monta vuotta kestäneen remontin. Nyt oli siis korkea aika käydä tutustumassa remontin tuloksiin ja niinpä me, kahdeksan kulttuurinnälkäistä yhdistyksen jäsentä vierailimme museossa laskiaistiistaina 9.2.

WP_20160213_09_46_19_Pro

Jo rakennuksen julkisivu ja piha tekivät vaikutuksen ja reilun tunnin kestäneen vierailun jälkeen olimme kaikki samaa mieltä: museo oli hyvin ja kiinnostavasti toteutettu, opas oli asiantunteva ja voimme lämpimästi suositella museota koko perheen käyntikohteeksi. Museon kolmas kerros on lähes kokonaan varattu lapsille ja lapsenmielisille. Siellä on erilaisia pelejä, tehtäviä ja muutakin ”interaktiivista” touhuamista varsinkin koululaisille.
Oppaamme Sofia kertoi meille asiantuntevasti talon historian lisäksi Venizeloksen mielenkiintoisesta ja tapahtumarikkaasta elämästä niin täällä Kreetalla, Ateenassa kuin Pariisissakin. Elefterios Venizelos syntyi Haniassa (Mourniesissa) 1864 ja Halepassa sijaitsevan talon rakennutti hänen isänsä vuonna 1880. Isä kuoli vuonna 1883 ja perhe jäi asumaan taloon, Venizelos vuoteen 1910 asti. Hän palasi Haniaan 1927, remontoi talon toiveidensa mukaiseksi, toi kaikki huonekalut Ateenasta ja ulkomailta ja asettui taloon asumaan vaimonsa Elenan kanssa. Museossa onkin nähtävillä sisustustyyliä, huonekaluja ja maalauksia juuri tuolta aikakaudelta.
WP_20160209_18_19_10_Pro
Sofian tarinoista minulle jäi mieleen etenkin Venizeloksen rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen. Talon kirjastohuoneessa saimme kuulla, että hänellä oli yli 25 000 kirjaa, joista suurimman osan saksalaiset sotilaat polttivat talon edustalla olevalla aukiolla toisen maailmansodan aikana. Nyt kirjastossa olevat kirjat saatiin pelastettua tuholta halepalaisten naapurien ansiosta. Samaisessa huoneessa, tammisten kirjahyllyjen välissä oli myös vanha gramofoni ja sen päällä levy, jolla on Venizeloksen puhe vuodelta 1917. Itse musiikin ystävänä ihastuin myös pienempään, kannettavaan gramofoniin vuodelta 1920!
WP_20160209_18_24_29_Pro

1920-luvun iPod?

Pääsimme käymään myös takapihan ”autotallissa”, jossa on tallessa osa autosta, jossa Venizelos oli toisen murhayrityksensä aikana vuonna 1933. Autonrähjässä näkyi useita luodinreikiä, kuin sfakialaisissa liikennenerkeissä! Venizelos selvisi murhayrityksestä parilla haavalla, mutta hänen vaimonsa joutui sairaalahoitoon ja yksi henkivartijoista kuoli.
WP_20160209_18_47_20_Pro

Minna ja Reetta poseeraavat Packardin kyljessä. Amerikan kreikkalaiset lahjoittivat auton museolle ja se on tarkka kopio autosta, jossa Venizelos yritettiin murhata vuonna 1933.

 

Vierailun aikana tuli mieleen, että mitähän Venizelos tekisi nyt, kriisin aikana…? Nostaisiko hän Kreikan tästä suosta ja yhdistäisi kansan kuten hän teki sata vuotta sitten? Tästä ja muista aiheista jatkoimme jutustelua lettukesteillä meillä kotona, melkein museon naapurissa. Valitettavasti letut katosivat parempiin suihin niin nopeasti, ettemme saaneet kuvamateriaalia tänne blogiin!

Masokistit matkalla eli onko minulla osteoporoosi.

Sunnuntai 7. tammikuuta valkeni kylmänä, siis täkäläisittäin. Edellinen päivä oli ollut  – synkkä ja myrskyinen, mutta sunnuntaiaamuun siitä oli jäänyt jäljelle enää kylmyys ja auringon edessä uhittelevat pilvet. Aurinko kuitenkin kurkisteli välillä kuin kesän kaihooni vastaten. Tänään oli vuorossa kävely Guvernetton luostarilta Stavroksen rannalle vuorella kulkevia polkuja pitkin.

Sunnuntai aamu klo 8.30. Masokistit matkalla. Jussi oli toisessa bussissa.

Sunnuntai aamu klo 8.30. Masokistit matkalla. Jussi oli toisessa bussissa.

Guvernetton luostari on käymisen arvoinen paikka muutenkin.

Guvernetton luostari on käymisen arvoinen paikka muutenkin.

Sitten vaan matkaan ja piakkoin erkanimmekin polulta joka vie Katholikon luostarille. Suosittelemme sitäkin käyntikohteena. Katholikon luostari.

Matka jatkui meillä kuitenkin ala- ja ylämäkeen aina vuoron perään. Polku oli kivikkoista. Piti olla tarkkana miten asteli.

Yritin saada korkeuserot näkyviin tässä kuvassa.

Yritin saada korkeuserot näkyviin tässä kuvassa.

Me olimme viisaina ottaneet helpomman reitin. Nauttimaan tänne oltiin tultu, eikä rehkimään. Tauoilla söimme eväitä ja juttelimme niitä näitä, katselimme maisemia ja haistelimme luonnon tuoksuja.

Matkan varrella kävimme vanhassa kylässä. Kirkko oli puoliksi vuoren sisällä, ovi vaan ei auennut eikä avainta löytynyt.

Kirkkoja löytyy täällä vähintään Joka Paikasta.

Kirkkoja löytyy täällä vähintään Joka Paikasta.

Kylä oli lähinnä kivikasa. Tyhjentynyt aikoinaan merirosvojen pelosta. Miten tännekin on kotia rakennettu?

Kylä oli lähinnä kivikasa. Tyhjentynyt aikoinaan merirosvojen pelosta. Miten tännekin on kotia rakennettu?

 

Tässä vaiheessa jo meri näkyy. Määränpää.

Tässä vaiheessa jo meri näkyy. Määränpää.

Taukoinen tämä helpompi reitti vei meiltä neljä tuntia. Juuri sopiva aika ainakin näin vasta-alkajalle. Kuten jo mainitsin retki päättyi Stavroksen rannalle.

Täällä on kuvattu Zorbas elokuvaa.

Täällä on kuvattu Zorbas elokuvaa.

Vaellettaessa kielen kannat irtosivat ja matka taittui välillä jutellen ja välillä hiljaisuudesta nauttien. Aivot lepäsivät ja ajatus kulki omia polkujaan. Yhdessä kohtaa huomasin ajattelevani, jalkani hiukan lipsahdettua, että kuinkahan kävisi, jos oikein keikahdan. Menisikö luita poikki, mitenhän on luitteni laatu, ei kai minulla vaan ole osteoporoosia?????? Että kaikkee sitä…

Jussiiiiii. Ei se niiiiin paha reissu ollut.

Jussiiiiii. Ei se niiiiin paha reissu ollut.

Kirjoitti Minna, yx masokisteista. Muita olivat siis Jutta, Manos ja Jussi. Matkan järjestäjänä taasen Hanian vuorikiipeilijöiden yhdistys.

MENNÄ TALVEEN LUMIA!

KAKKU

 

 

Hanian Suomalaiset ry.                  VUOSIKERTOMUS

Vuosi 2015

27.1.2016

 

Hanian Suomalaiset ry:n vuosikokous pidettiin 23.1.2015 Glossitses-tavernassa. Paikalla oli 10 jäsentä. Kokous oli laillinen ja päätösvaltainen. Hallitukseen valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Inge-Maj Lassfolk-Tsontos, Arja Aarnio, Jutta Evokari, Minna Pirilä ja Jussi Wahlgren. Varajäseniksi valittiin Reetta Oksalampi-Kokkinakis ja Eija Ellinas. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa määritellään kunkin jäsenen tehtävä.

Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa.

Vuoden varrelta muistiin merkittyä

Blogimme Haniansuomalaiset.wordpress.com on aktivoitunut kahden viime  vuoden aikana huomattavasti. Vuonna 2013 oli 2 105 näyttökertaa ja vuonna  2014 yli kaksinkertainen määrä eli 4 922. Vuonna 2015 näyttökertoja oli 4 143. Suuntaus on positiivinen, tammikuussa 2016 on 27. päivään mennessä näyttökertoja ollut jo 587!! Liittykää seuraamaan blogia, niin saatte ilmoituksen sähköpostiinne, kun blogiin kirjoitetaan. Myös kirjoittajien perään kuulutetaan; on muutama sama ja harva, joka osallistuu blogin ylläpitoon.

Juhlat

  1. Ystävänpäivää vietettiin Inge-Majn luona 14.2.2015. Samalla juhlittiin illan emännän syntymäpäivää. Tällä kertaa oli sovittu nyyttikestiperiaatteesta ja tarjoilut olivat ylenpalttisen maukkaat ja monipuoliset kuten muulloinkin Inge-Majn luona. Kuoro lauloi kauniisti, sankarille pidettiin puhe. Osanotto oli runsas edellisen vuoden tapaan. Emännälle kiitos.
  2. Naistenpäivää juhlittiin Me nou kai krasi -tavernassa 8.3.2015 perinteiseen tapaan; kuoro lauloi, puheenjohtaja piti puheen, josta virisi vilkas keskustelu naisen asemasta nykymaailmassa. Meitä naisia oli paikalla 10 ja yhdistys kukitti meidät.
  3. Vappuaattoa juhlimme Hotshotissa karaoken merkeissä. Eila ja Eki tarjosivat vappuruoat.
  4. Äitienpäiväuinti ja -kahvit Tsalikissa Nea Horassa 10.5.2015.
  5. Juhannusta juhlittiin 19.6.2015 Plataniaksessa Mylos-rannalla olevassa tavernassa. Vieraanamme oli Kreetan kodittomat eläimet ry:n perustajajäsen Mari Rantanen. Osallistujia oli melko vähän, minkä takia hallitus on päättänyt, että ensi vuonna keksimme jotain kiinnostavampaa juhannukseksi. Yhdistys tarjosi makoisaa mansikkakakkua. Jatkoille mentiin Hotshotiin, jossa karaoke-laulu raikui.
  6. Pikkujoulujen järjestäjänä olivat vuorostaan rethymnonilaiset. Juhla pidettiin 5.12.2015 taverna Hovolissa Loutran kylässä. Sekä Hanian että Rethymnonin koululaiset olivat kunnostautuneet erityisesti, ohjelma oli monipuolinen ja kiinnostava. Hanialaisten kuoro lauloi, heillä oli ohjelmistossa nyt kaksi uutta laulua, jotka ilahduttivat juhlayleisöä. Rethymnonilaisten puheenjohtaja,Teija, luki Suomen presidentin tervehdyksen ulkosuomalaisille, itsenäisyyspäivän merkeissä.

Merimieskirkon papin ja kanttorin vierailut

  1. Pääsiäiskirkko 12.3.2015 Halepan pienessä katolisessa kappelissa.
  2. Joulukirkko 12.2015 samassa paikassa.

Kuoro esiintyi, hienoa, paikalla olivat vakijäsenet.

Retket

  1. Muutama yhdistyksen jäsen vietti 8.–11.9.2015 loman Gavdoksen saarella.

Harrastustoiminta

  1. Kuoro on jatkanut Eija Ellinaksen ja Minna Pirilän vapaaehtoistyöskentelyyn perustuen. Kuoro esiintyi vuonna 2015 ystävänpäivillä, naistenpäivillä, pääsiäis- ja joulukirkossa. Kuoro ilahdutti laulullaan myös Rethymnonin suomalaisten järjestämässä joulujuhlassa.
  2. Luovan kirjoittamisen kurssin toinen jakso Jussi Wahlgrenin johdolla aloitettiin 9.1.2015. Kokoonnuimme kevään mittaan yhteensä kuusi kertaa. Osallistujia oli 9, joukkoomme liittyi tällä jaksolla myös Arja Aarnio. Novelleja kirjoitimme jokainen yhden, muutama kirjoitti useamman. Osanottajat olivat innolla mukana ja tyytyväisiä oppimaansa. Kurssiin saatiin apuraha Suomi-Seuralta. Hyvä Jussi!
  3. Jussi Wallgrenin innoittamana osallistuimme mekin, Hanian Suomalaiset, runo-iltoihin edellisen vuoden tapaan. Meistä suomalaisista Jussi ja Riina Laamanen lausuivat runojaan.
  4. Uimassa on käyty säännöllisen epäsäännöllisesti, kuka kulloinkin on mukaan ehtinyt. 26.12.2015 oli joulu-uinnilla vain muutama jäsen.
  5. Saunassa ”vihdottiin” 27.2.2015 ja 18.12.2015 Energy Fitness -kuntosalilla Nea Horassa. Joulusaunan jälkeen illastettiin Manos-tavernassa.

Jäsentapaamiset

  1. Karaokeiltoja vietettiin vuoden aikana 4 kertaa vappubileiden lisäksi. Illat olivat suosittuja!
  2. Kantapöytäiltoja vietettiin 8.5.2015 ja 3.9.2015 Tsaliki-tavernassa sekä 1.10.2015 Me nou kai krasi -tavernassa: kivaa yhdessäoloa ja mielipiteiden vaihtoa!
  3. Kirkkogirokset syötiin kevään ja syksyn kirkonmenojen jälkeen Petra-tavernassa Halepassa.
  4. Saunailtojen jatkeeksi vietettiin myös yhteistä iltaa.
  5. Syksyllä oli neljä laajennettua ”kokousta”: 29.10.2015 La Prima Pizzeriassa, 11.11.2015 Me nou kai krasissa sekä 27.11.2015 ja 10.12.2015 Samaria-hotellin baarissa. Näissä illoissa keskusteltiin erityisesti novellikokoelmasta ja DVD:stä.

.

 

Musiikkia ja teatteria

 

  1. 6. esiintyi Kimmo Hyyppä paikallisten soittajien kanssa Porto Kalamakissa.
  2. Syksyllä olivat Vamosissa musisoimassa suomalaiset lauluntekijät Merjan opastamana. 26.9. oli musiikki-ilta, johon Hanian Suomalaisiakin osallistui.
  3. 12. kuunneltiin joulumusiikkia Katolisessa kirkossa Haniassa.
  4. Hanian ja Rethymnonin Suomi-koulut kutsuivat yhdistyksen jäsenet katsomaan lastenteatteriesitystä (Never Ending Stories) 13.11.2015 Mitera-koululle.

Ulkosuomalaisparlamentin istunto

Vuoden 2015 toukokuussa kokoontui Ulkosuomalaisparlamentti 8. varsinaiseen täysistuntoonsa Helsingissä. USP:n istunnot järjestää Suomi-Seura.

Hanian Suomalaiset ry. päätti, että Arja Aarnio on valmiiksi Helsingissä ja voi edustaa yhdistystä USP:n istunnossa.

Osallistuimme aloitteiden ”keksimiseen” ja muokkaamiseen. Marko Suomalainen Thessalonikista kokosi aloitteet ja jakoi ne yhdistyksille. Reetta korjaili vähän ja lisäsi jotakin ja Inge-Maj allekirjoitti.

Torstain 21.5.2015 ohjelmassa olivat avajaisjumalanpalvelus Helsingin Tuomiokirkossa ja kaksi seminaaria. Arja osallistui Vanhuus ja kaksi kotimaata -seminaariin. Illalla pidettiin Etelä-Euroopan aluekokous, jossa uudeksi puhemieheksi valittiin Katia Brunetto Firenzestä ja hänen varahenkilökseen Marko Suomalainen Thessalonikista.

Varsinaiset istuntopäivät olivat 22. ja 23.5. Kyse oli lähinnä valiokuntatyöskentelystä aloitteiden pohjalta. Arja osallistui Poliittisten ja virallisten asioiden valiokunnan työskentelyyn.

Osanottajia oli lähes 200 eri puolilta maailmaa. Kreikasta edustajia oli kolme eli Marko ja hänen mukanaan ollut tarkkailija sekä Arja.

Julkisuus

Ingemaj Tsontou oli Kreetan kodittomat eläimet ry:n edustajan Mari Rantasen kanssa tapaamaassa Hanian kaupunginjohtajaa 14.6.2015. Mari Rantanen luovutti tässä tilaisuudessa tuhansia nimiä käsittävän adressin Hanian kaupungille koskien kodittomien eläinten surkeaa tilannetta täällä kaupungissamme.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys pidettin 8.4. ja 9.4. kunniakonsulin tiloissa täällä Haniassa; äänestäjiä kävi kiitettävästi!

Hyväntekeväisyys

  1. Koirakävely Kreetan kulkukoirien hyväksi 15.3.2015.
  2. Kreetan kodittomien eläinten hyväksi myytiin joulukortteja ja t-paitoja.
  3. Noah’s Arkin hyväksi ”ostettiin” käsitöitä ja allakoita.
  4. Santa Run 27.12.

Suomi-Seuran tuki

  1. Keväällä 2015 anoimme kirjaprojektiin erityisapurahaa.
  2. Keväällä 2015 anoimme lisäksi näytelmän kirjoittamiseen apurahaa.
  3. Minna Pirilä toi vuoden 2014 kirjat Suomesta, vuoden 2015 kirjat tulivat Reettan osoitteeseen. Kirjat jäsenillä luettavana, osa kirjastossa.
  4. Suomen Silta -lehden paperinumerot tulevat Reetta osoitteeseen, ne on laitettu kiertoon nimilistan myötä.
  5. Jäsenkortti tulee vuosittain Reettan osoitteeseen, annetaan rahastonhoitajalle, ellei toisin vuosikokouksessa päätetä.

Vuoden saldo

Vuoden 2015 piti olla rauhallisempi, olihan takana kiireinen edellisvuosi 20-vuotisjuhlien merkeissä. Kevään novellikurssin tiimoilla kuitenkin innostuimme, ideat lentelivät. Tuloksena on novellikokoelma, jonka piti tulla joulumyyntiin.

Onhan kirjan julkaiseminen aikamoinen saavutus ja haastava tehtävä, ja julkaiseminen on jäänytkin vuoden 2016 puolelle. Työn alla on syksyn mittaan ollut myös 20-vuotisjuhlavideon julkaisu. Trailer siitäkin on jo YouTubessa. Kiirettä pitää, että saamme asiat hoidettua ennen kuin taas kevään työkiireet alkavat aktiivijäsenillämme!! Hyvä me!!!

Haniassa, tammikuussa 2016

Hanian Suomalaiset ry:n hallitus

psta

sihteerit Reetta ja Arja