Keskellä talvea voi nauttia syksyn sadosta

Vaikka korona on estänyt monia yhdistyksen tapaamisia ja projekteja, ehdimme kuitenkin tavata muutaman kerran syksyllä, kun tilanne oli rauhallisempi.

Musiikki-ilta Minnan kotona.

Melkein enkelit -kuoro ei lopettanut koskaan harjoituksiaan, korkeintaan ne olivat verkossa. Mutta tuska päästä esiintymään oli jo huipussa siinä vaiheessa kun tapasimme Minnan kotona, ulkona tietenkin, 29.9.2021. Melkein enkelit tekivät itse ruuat tarjolle ja juotavaakin oli. Samalla he keräsivät muutaman euron matkakassaansa. Kuoro esitti kolme laulua: Me tou Magiou tis Mirodies (Pentozali), Sininen ja valkoinen, sekä Sinä tunteeni täytät. Välillä oli yhteislaulua ja loppupuolella oli karaokea. Illan trubaduurina toimi tietenkin Jussis, melkein Melkein enkeli hänkin. Ilta oli kaikkiaan onnistunut ja oltiin (melkein) kuin ennen.

Pnevmatikakis viinitilaan tutustuminen

Pnevmatikakiksen viinitila sijaitsee Drapaniaksen kylässä Kissamoksen lähettyvillä. Matkaan lähdimme kahdella autolla. Alkuun viinitilan poika piti meille ohjatun kierroksen viinikellareista alkaen perehdyttäen meidät viininteon salaisuuksiin. Myöhemmin viinit maistuivat, mutta painikkeeksi oli vain kreetalaista korppua. Maisemat viininmaistohuoneesta olivat kauniit.

Me oltiin kaikki ahkeria oppilaita. Tässä kuuntelee Marianne viinisäiliön vieressä.

Viinitilalta menimme syömään läheiseen tavernaan ja jatkoimme yhdessäoloa nauttien paikallisia herkkuja ja jutellen.

Retki Palaia Roumataan

Palaia Roumata ei ole mikään uusi tuttavuus tässä blogissa. Edellinen tarina siitä löytyy tästä. Olimme kuulleet, että siellä on aktiivinen naisten osuuskunta ”Arhondissa”. Osuuskunta toimii kylän vanhassa koulussa. Lähinnä meitä kiinnostivat heidän kangaspuut. Me emme pelkästään saaneet tietoa kangaspuista, vaan myös siitä, miten silkkitoukkien kotelosta saadaan lankaa ja miten sitä työstetään.

Kun olimme aikamme ihailleet käsitöitä ja tehneet maistajaisia ja ostoksia osuuskunnan myymälässä, päädyimme syömään läheiseen tavernaan. Koska oli kastanja-aika parhaimmillaan, söimme kastanja-stifadoa, mikä oli taivaallista.

Kuvat Minna

Teksti Minna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s