Kirjoittajan arkistot: eijaellinas

Melkein enkeleiden joulutervehdys

Koronakarusellin pyörteissä – toimintakertomus 2020

Yhdistyksemme oli estynyt pitämään vuosikokousta tämän vuoden alussa koronasulun takia. Kokous pidettiin vasta lokakuun alussa. Mitä olemme puuhailleet viime vuonna? Muistin virkistämiseksi viime vuoden toimintakertomus on nyt höystettynä muutamilla kuvilla.

TOIMINTAKERTOMUS 2020

Hanian Suomalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 26.1.2020
Minna Pirilän kotona Ag.Marinassa. Kokous oli laillinen ja päätösvaltainen. Paikalla oli 16
jäsentä.
Vuonna 2020 hallituksessa jatkoi Minna Pirilä puheenjohtaja, Eija Ellinas sihteeri, Jutta Evokari
rahastonhoitaja, Arja Aarnio varasihteeri ja Marianne Bataki varapuheenjohtaja.
Hallitus kokoontui vuoden 2020 aikana 11 kertaa ja piti lisäksi 7 lockdown ajan
suunnittelupalaveria.
Vuosi oli erikoinen kun pandemia ja sen tuomat kokoontumisia säätelevät määräykset vaikuttivat
yhdistyksen toimintaan.


PANDEMIA TOI UUSIA TOIMINTAMUOTOJA.
Kaikki yhdistyksen toiminta noudatti pandemia-ajan määräyksiä. Jäsentapaamiset, kuoro ja
hallituksen kokoukset siirtyivät määräysten mukaisesti sisätiloihin, ulos tai etätapaamisiin. Uusia
tiedotustarpeita tuli kun piti reagoida koronatilanteeseen.
Kun pöytäkirjoja, palaverimuistioita ja jäsentiedotteita oli tavallista enemmän jäsentiedotteita
kirjoittivat monet hallituksen jäsenet.
Kokeilimme monia toimintaideoita ja niistä valikoituivat suosituimmat.
•Jäsentapaamiset muuttuivat facebooktapaamisiksi ja videopuhelujuhlinnaksi.
•Joulujuhlat muuttuivat lahjaksi saaduksi glögiksi.
•Järjestimme sanaleikin ja joulukuvakilpailun.
•Lähetimme Hanian suomalaisten tervehdyksen Suomen presidentin kansliaan
itsenäisyyspäivänä ja juhlimme facebookissa yhtäaikaisesti linnan juhlien tv lähetyksen
kanssa.
•Facebook-kekkerit alkoivat lockdownin aikana mutta jatkuivat myös ilman
tapaamisrajoituksia.
•Jäsenkirjeet täyttyivät harrastusvinkeistä ja koronaan liittyvästä tiedottamisesta.

Juhannus toi hymyn huulille


JUHLIMMEVUODEN AIKANA ystävänpäivää, naistenpäivää ja juhannusta. Etäkokoontumisissa
juhlimme vappua, itsenäisyyspäivää ja uutta vuotta.

RETKEILIMME Mesklan Sarakino rotkossa.
SIIVOSIMME RANTOJA 2 KERTAA.
KIRKONMENOT peruttiin. Rodoksen suomalainen seurakunta keskeytti toimintansa kokonaan.
Ateenan merimieskirkko järjesti joulukuussa 2 kirkonmenoa zoom etäohjelmalla. JÄSENTAPAAMISET
Paikanpäällä tapaamisia
•Ystävänpäivää juhlittiin 15.2.Maarit Leisteen tupaantuliaisissa.
•Näistenpäivää juhlittiin 7.3. brunssilla Estrella-kahvilassa Kum Kapiissa.
•Niksi-kurssin 1.osa oli karjalanpiirakkakurssi Mariannen luona 9.3
Lockdown-etätapaamisia
•Torstain kahvikekkerit facebookissa alkoivat huhtikuussa.
•Vappubileet facebookissa 30.4. järjestettiin sekä postauksilla että videobileillä
•Äitienpäivät 10.5. facebookissa
Paikanpäällä tapaamisia
•Juhannusjuhlat 19.6. Idragogeio tavernassa
•Kelluntakilpailu Nea Horan rannassa 26.6.
•Pimeän ajan kierros muinaisessa Apteran kaupungissa 26.7.
•Jäsentapaaminen Kipos cafessa 3.8.
•Yhdistyksen järjestämä illanvietto 5.10. kunniakonsulaatin avaamisen merkeissä Kipos
kahvilan terassilla. Paikalla myös suurlähettiläs ja konsuli
•Rantakävely 9.10 järjestettiin Staloksesta Plataniaksen satamaan asti.
•Rantakävely 2 tehtiin 19.10 Nea Horasta Hrisi Akti:hin päin.
•Rotkovaellus Mesklan Sarakino rotkoon 30.10.
Lockdown-etätapaamisia
•Itsenäisyyspäivän juhlat 6.12. samanaikaisesti facebooksivulla liitettynä suoraan lähetykseen
presidentin linnasta.
•Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus 4.12. Ateenan merimieskirkosta Zoom ohjelmalla
•Joulujumalanpalvelus Ateenan merimieskirkosta 18.12. zoom ohjelmalla
•Uudenvuodenaaton rakikekkerit 31.12. facebookissa
•Torstain kahvikekkerit jatkuivat huhtikuusta vuoden loppuun asti yleensä viikoittain
lockdownin aikana ja muulloin harvemmin.


HANIAN SUOMALAINEN KUORO – MELKEIN ENKELIT
Melkein enkelit kokoontui kerran viikossa harjoittelemaan. Kreikan pandemiasäädösten muuttuessa
harjoitukset olivat tilanteen mukaan kodeissa, ulkona tai etänä messenger videotapaamisissa.
Kuoro oli kutsuttu Rodoksen kansainväliselle urkuviikolle esiintymään ja harjoitteli pitkään suurta
kuoroteosta. Urkufestivaali kuitenkin peruttiin koronatilanteen vuoksi ja niin melkein valmis esitys
jäi odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Kaikki muutkin esiintymiset peruuntuivat. Ryhmä alkoikin
harjoitella moneen tilanteeseen sopivaa ohjelmistoa jolla se voisi esiintyä paikassa kuin paikassa ja
myös edustaa Hanian suomalaisia.
Kuoroa johti Eija Ellinas, ääni- ja varajohtajana oli Minna Pirilä. Kuoron johtaja kävi kesäkuussa
ensimmäisen kuoronjohtokurssinsa.


HISTORIIKKIRYHMÄ
Vaikka historiikkiapuraha palautettiin v.2019 ryhmä jatkoi materiaalin keruuta ja kirjan
suunnittelua. Vuonna 2020 toimintaa jatkettiin keskinäisillä viesteillä. Toiminta pysähtyi kesäkuun
lopussa kun faktatietoja 8-10 vuotta vanhoista tapahtumista ei löytynyt. Materiaalia on jo runsaasti
ja ryhmällä on tarkoitus jatkaa projektia kun faktatiedot saadaan kasaan.

Lahjoitus turvakodin seinään kiinnitettynä


HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ
Vuoden 2019 vuosikokouksessa jäsenet ehdottivat että yhdistys tekisi hyväntekeväisyyttä.
Ystävänpäivän tupaantuliaisissa jäsenemme Maarit Leiste piti arpajaiset ja lahjoitti rahat yhdistyksen hyväntekeväisyyskassaan. Siitä alkoi hyväntekeväisyyskassan kerryttäminen.
Tämä hyväntekeväisyyskassa tuki lastensuojeluun keskittyvän yhdistyksen Hamojelo tou
pediou joukkorahoituskampanjaa v.-20.
Kassassa on vielä rahaa jäljellä ja punnitsemme muita tahoja joita voimme tukea vuonna 2021.
Keräyksen on tarkoitus jatkua.

Kunniakonsulaatin avajaiset


KUNNIAKONSULI
Uusi kunniakonsuli Marianne Bataki aloitti toimintansa vuoden vaihteessa toimialueenaan Hanian
ja Rethimnonin alueet. Konsulaatin aukeamista ei kuitenkaan ehditty juhlistaa ennen karanteenin
yllättävää alamista keväällä. Maanantaina 5.10. uusi suurlähettiläämme Jari Gustafsson tuli Haniaan
pikavisiitille yhdessä konsulimme Eili Anderssonin kanssa. Kunniakonsulaatti aukaistiin ja kyltti
asetettiin paikalleen kunniakonsulaatin eteen. Koronatilanteen takia paikalle voitiin kutsua vain
muutama vieras. Hallitus oli paikalla ja onnitteli Mariannea yhdistyksen puolesta. Jäsenet oli
kutsuttu Kipos-kahvilan terassille juhlimaan ja tapaamaan uutta suurlähettilästä, konsulia ja
kunniakonsulia.


SUOMI-SEURAN KIRJAT
Suomi-Seuran lähettämät ja postissa hukkuneet kirjat vuosilta 2017 ja 2018 saapuivat yllättäen
perille.


APURAHAT
Saimme apurahan kuoronjohtokurssiin ja jäsenten Ateenan matkaan. Kuoronjohtokurssi siirtyi
etäkurssiksi, Ateenan matka peruuntui. Suomi-Seura antoi lisäaikaa apurahan käyttöön v.21
loppuun.


KADONNEET PÖYTÄKIRJAT
Kreikan yhdistyslain mukaan olemme velvollisia säilyttämään kaikki pöytäkirjat yhdistyskirjassa.
Tietokoneen rikkoutumisen vuoksi osa v.2011-2013 pöytäkirjoista olivat kadonneet aikaisemman
hallituksen aikana. Sihteeri Eija Ellinas keräsi faktatietoja ja kirjoitti löytyneiden dokumenttien
perusteella 12 uutta pöytäkirjan korvaavaa selostetta.


BLOGI
Blogiin kirjoitettiin vuoden aikana 19 kertaa. Blogissa kävi 2170 vierailijaa. Keskimäärin jokainen
vierailija katsoi 2,24 sivua. Viimeiset 5 vuotta blogissa on vieraillut yli 2000 henkeä vuodessa.
Vuonna -20 blogia on katsottu eniten Suomessa ja sitten Kreikassa. Blogia on luettu kahdeksassa
Euroopan maassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Blogiin kirjautuneita seuraajia on 64.


TIEDOTUS
Jäsentiedotteita lähetettiin 28.

SUMMA SUMMARUM
Vuoden 2020 aikana elimme pitkiä eristysaikoja jolloin kaikki yhdistyksen ohjelma tiivistyi
jäsentiedotteisiin ja facebook tapaamisiin. Harmillista oli että etätoiminta oli paljon niukempaa
nille jäsenille jotka eivät harrasta sosiaalista mediaa. Iloinen yllätys oli että sosiaalisen median
jäsentapaamisiin osallistui myös jäseniä Suomesta. Pyrkimys oli pitää lippu korkealla ja samalla
olla turvaverkkona jos pandemia aiheuttaa jotain odottamatonta Haniassa oleskeleville
jäsenillemme. Suunniteltua toimintaa peruttiin mutta onnistuimme sentään kerran vaeltamaan ja
tapaamaan muutamissa iloisissa jäsentapaamisissa. Mietittäväksi jää pystymmekö kehittämään
etätoimintaa paremmin saavutettavaksi ja toisaalta jos pandemia hiipuu, miten ottaa takaisin kaikki
menetetty hauska.

Haniassa 14.1.2021

Eija E.

Onnenlantin sai Arja. Paljon onnea Arjalle!

Vuosikokous ja yleiskokous 2021

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous ja yleiskokous pidetään 3.10.2021 klo 18 Arja Aarnion luona piha-alueella (Diktinis, Kalamaki). Kaikki innolla mukaan valitsemaan uutta hallitusta ja suunnittelemaan yhdistykselle uutta toimintaa. Tervetuloa! Hallitus

Joulutunnelmia 2020

Miltä sinun kodissasi näytti jouluna? Koska emme päässeet tänä jouluna tapaamaan toisiamme, järjestimme joulukuvakilpailun. Oli mukava nähdä pilkahduksia jäsentemme jouluvalmisteluista ja jouluista kuvien muodossa.
Kilpailun paras kuva oli se joka sai eniten tykkäyksiä.

Ensimmäisen palkinnon sai Hanne jäsenten suosikki sinappikuvalla! Monet saivat uutta vinkkiä jouluun! Hannen joulu alkaa jo vuosikymmenien perinteen mukaan sinapin tekemisellä. Hieno joulumieli – palkinnon sai Taina hienolla pukkikuvallaan! Onnea voittajille!

Ja tässä koko joulualbumimme:

Vuoden 2019 toimintakertomus

Hanian Suomalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 13.1.2019 Arja Aarnion kotona Kalamakissa. Kokous oli laillinen ja päätösvaltainen.

Kokouksessa valittiin yhdistyksn hallitukseen Marianne Bataki, Eija Ellinas, Jutta Evokari, Kristiina Kultainen ja Minna Pirilä. Varajäseniksi valittiin Arja Aarnio ja Reetta Kokkinaki. Järjestäytymiskokouksessa 23.1. hallitus päätti että Minna Pirilä on puheenjohtaja, Marianne Bataki varapuheenjohtaja, Eija Ellinas sihteeri, Kristiina Kultainen varasihteeri ja Jutta Evokari rahastonhoitaja. Kristiina Kultainen toimi varasihteerinä kesäkuun loppuun ja Arja Aarnio ensin Kristiinan sijaisena ja virallisesti varasihteerinä 29.10. lähtien.

Hallitus kokoontui vuoden 2019 aikana 12 kertaa joista 11 nykyisen hallituksen aikana. Yhdistyksessä oli 44 täysjäsentä ja 10 kannatusjäsentä.

Vuoden suuri tapahtuma oli yhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan kunniakonsuli Inge-Maj Tsontoun muistopalvelus ja muistotilaisuus.

MUISTOTILAISUUS

Järjestimme pitkäaikaisen puheenjohtajamme Inge-Maj Tsontoun muistopalveluksen Halepan katolisessa kappelissa 21.3. Tilaisuuteen osallistui Inge-Majn perhe, suurlähettiläs Juha Pyykkö, konsuli Eili Andersson ja suuri joukko Inge-Majn ystäviä suomalaisesta, ruotsalaisesta ja kansainvälisestä yhteisöstä. Kaksikielisen palveluksen toimittivat suomeksi Rodoksen suomalaisen seurakunnan pastori Heikki Järvinen ja ruotsiksi Ateenan ruotsalaisen seurakunnan pastori Björn Kling. Kuoroa johti kanttori Margaret Vainio ja säesti musiikin opettaja Pauliina Mäkinen. Kuoro lauloi suomeksi ruotsiksi, englanniksi ja kreikaksi. Kappeli oli aivan täynnä. Tuoleja oli lainattu viereisestä museosta. Tilaisuuden jälkeen vietimme muistoiltaa kafe Kipossa jonka takahuone oli varattu tarkoitukseen.

JUHLIMME VUODEN AIKANA

Kristiina Kultaisen tupaantuliaisia, ystävänpäivää Tamam tavernassa, vappua Bossa Nova-ravintolassa ja jatkoilla Hot Shotissa, äitienpäivää kakkukahveilla Nea Horan rantakahvilassa, juhannusta Bossa Novassa ja jatkoilla Hot Shotissa, itsenäisyyspäivää Oinopio tavernassa ja joulua Me Nou & Krasi-tavernassa.

RETKEILIMME

Kreetalaisen kasviston ja eläimistön suojeluun omistetussa puistossa Akrotirilla, Askifoun tasangolla ja Drakonan kylän taverna Douniassa

KIRKONMENOT

Inge-Majn muistopalvelus ja Joululaulumessu Halepan kappelissa

VAALIT

Haniassa oli Suomen vaalien ennakkoäänestyspaikka. Äänestyksen järjesti Haniassa Marianne Bataki Dias Constructions-toimiston tiloissa. Ennakkoäänestys eduskuntavaaleissa oli 5-6.4. ja europarlamenttivaaleissa 17-18.5.

JÄSENTAPAAMISIA OLI ENNÄTYKSELLISEN PALJON

  • 13.1. vuosikokous
  • 16.1. tupaantuliaiset Kristiina Kultaisen luona
  • 14.2. ystävän päivä Tamam-tavernassa
  • 17.2. saunailta Energy Fitness- kuntosalilla ja illallinen Manos tavernassa
  • 8.3. naistenpäiväkävely Kreetalaisten kasvien ja eläimistön suojeluun omistetussa puistossa ja brunssi Carte Postale ravintolassa
  • 21.3. Inge-Maj:n muistojumalanpalvelus Halepan katolisessa kappelissa ja muistotilaisuus kahvila Kipoksessa,
  • 22.3. äänikylpy Venizelio odio musiikkiopiston pienessä salissa
  • 13.4. kauppahallilounas
  • 14.4. vaellus Askifoun tasangolla
  • 30.4. vappuillallinen Bossa Nova-ravintolassa Geranissa ja jatkot Hot Shotissa
  • 11.5. retki Drakonan kylään ja taverna Douniakseen. Tilusten esittely ja ruokailu.
  • 12.5. äitienpäiväkakkukahvit ja uintia Nea Horassa
  • 17.5. jäsentapaaminen Kipos kahvilassa, mukana pappispariskunta Hell
  • 24.5. Hanian suomalaiset CulinAristit intialaisessa Namaste-ravintolassa
  • 25.5. jääkiekon MM kisojen finaalin kisakatsomo Hot Shotissa
  • 8.6. kauppahallilounas
  • 21.6. juhannusillallinen Bossa Nova-ravintolassa Geranissa ja jatkot Hot Shotissa
  • 15.7. jäsentapaaminen Ravintola Bruschettissa Kato Staloksessa, busukissa Kimmo Hyyppä
  • 16.7. kirjatreffit Jutan luona Halepassa, Uusien Suomi-Seuran lahjoituskirjojen katselmus
  • 30.8. karaokeilta Hot Shotissa
  • 28.9. Hot Shotin päättäjäiset. ruokailu Passa Tempossa.
  • 4.10. muisteloilta, Bohemessa
  • 3.11. voimaantumiskurssi
  • 3.11 jäsentapaaminen taverna Kritamonissa. Vieraanamme Jan Holmberg
  • 27.11. joulukirkko Halepan kappelissa ja iltapala Mozzarellassa
  • 1.12. Suomen itsenäisyyspäiväjuhla Oinopiio tavernassa
  • 15.12 joulujuhla. Me Nou & Krasi-tavernassa
  • 21.12. joulusauna Arja Konidin kotona.
  • 26.12. Tapaninpäiväuinti Nea Horan rannassa
  • 31.12. uudenvuodenaaton uuzot kauppahallissa

HANIAN SUOMALAINEN KUORO – MELKEIN ENKELIT

Vuosi alkoi Melkein enkeleille surullisesti kun kuorokaverimme Inge-Maj oli menehtynyt syöpään joulutaukomme aikana. Harjoitukset aloitettiin tarkoituksena laulaa Ingen haudalla hänen toivomansa laulu. Haudalla laulettiin 3.2.

21. ja 22.3. pidettiin kuoroleiri Venizelio odio musiikkiopiston tiloissa. Sitä veti kanttori Margaret Vainio Rodoksen suomalaisesta seurakunnasta ja säestäjänä toimi kuoromme perustaja musiikinopettaja Pauliina Mäkinen Ateenan ruotsalaisesta seurakunnasta. Alkuperäinen idea oli saada aikaan yhteistyötä Hanian ja Rodoksen suomalaisten ja Ateenan ruotsalaisten laulajien kesken. Kutsuista huolimatta paikalle ei tullut kuin Rodoksen ja Ateenan seurakuntien papit ja kanttorit. Kun rakas kuorotoverimme oli poistunut keskuudestamme päätimme pitää hänelle muistopalveluksen. Ensimmäisenä päivänä kuoroleirillä viimeisteltiin neliäänisiä lauluja muistopalvelukseen. Toisena päivänä pidettiin äänikylpyosuus johon kutsuttiin kaikkia yhdistyksen jäseniä.

Syksyllä kuoro harjoitteli kerran viikossa säännöllisesti ja esiintyi joululaulumessussa 27.11, joulujuhlassa 15.12. ja Rodoksen kansainvälisessä kuorokavalkaadissa, Christmas carrols joulukonsertissa 8.12. Tämä oli toinen kerta kun kuoro esiintyi Rodoksen kansainvälisessä joulukonsertissa suurelle yleisölle.

Lisäksi kuoro valmisti ensimmäisen videoidun joulutervehdyksensä. Se julkaistiin yhdistyksen blogissa.

Kuorolaulua ohjasi Eija Ellinas ja äänen avausta Minna Pirilä. Vuonna 2019 kuoroon liittyi 2 uutta jäsentä joten nyt Melkein enkeleitä on 7.

HISTORIIKKIRYHMÄ

Hanian suomalaisten yhdistyksen 25 vuotisen toiminnan kunniaksi päätettiin tehdä historiikki. Hallitus etsi historiikille toimituskuntaa jäsenistä. Viiden hengen ydinryhmä aloitti toimintansa 30.5.ja on kokoontunut säännöllisesti sen jälkeen. Ryhmän jäsenet suunnittelivat kirjan rakenteen, kirjoittivat historiikkiin ja keräsivät muilta jäseniltä kirjoituksia, kuvia sekä muistitietoa haastatteluin. Ryhmä järjesti hallituksen kanssa muisteloillan ja sitäkautta sai uusia kirjoittajia mukaan projektiin.

Projekti todettiin liian suuritöiseksi jotta kirja voisi valmistua vuoden 2019 aikana. Apuraha palautettiin mutta historiikkiryhmä jatkoi työtään. Kun materiaali on mekein koossa on tarkoitus hakea uudestaan apurahaa kirjan julkaisuun.

 SUOMI-SEURAN APURAHAT

Saimme Suomi-Seuralta avustuksen voimaantumiskurssin pitämiseen ja tiedotusavustuksen historiikin valmistamiseen.

Voimaantumiskurssiin piti Jan Holmberg Ateenasta 3.11. Se pidettiin Plataniaksessa Pelagos Holidays Apartmentsin tiloissa.

Historiikkiavustus palautettiin

KIRJAT

Yhdistyksen kirjoituspiirin novellikokoelmaa tilattiin 50 uutta kappaletta ja niistä myytiin vuoden aikana suurin osa. Muutama kappale on jäljellä. Suomi-Seuran kirjalähetys saapui ja kirjat kiertävät jäsenillä. Kirjastolle etsittiin uutta sijoituspaikkaa. Vanha kerhotilan kirja otettiin uudestaan käyttöön.

BLOGI

Hanian Suomalaiset ry:n blogiin kirjoiteltiin taas vuoden tapahtumista. Julkaisimme 8 postausta ja kävijöitä oli ennätykselliset 3378. Kirjautuneita seuraajia oli 53.

JÄSENTIEDOTUS

Jäsenet saivat vuoden aikana 25 jäsentiedotetta. Halukkaille jäsenille välitettiin myös Suomi-Seura ry:n uutiskirjeet. Monista tilaisuuksista tiedotettiin myös sosiaalisessa mediassa.

KUNNIAKONSULI

Marianne Bataki valittiin uudeksi Suomen kunniakonsuliksi toimialueenaan Hanian ja Rethimnonin alueet. Myös yhdistys teki suurlähettilään pyynnöstä alustavaa tiedustelutyötä kunniakonsuliasian puitteissa. Marianne on yhdistyksemme jäsen ja nykyisen hallituksen varapuheenjohtaja.

SUMMA SUMMARUM

Vuosi 2019 muistetaan runsaasta ja monipuolisesta jäsentoiminnasta.

Haniassa 26.1.2020

Eija E.

Onnenlantin sai Päkä! Onnea Päkälle!

VUOSIKOKOUS

Hanian suomalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous on 26.1.2020 klo 19 Minnan kotona Agia Marinassa. Hallitus ei nyt vaihdu joten tule suunnittelemaan tulevaa! Tervetuloa.

Joulutervehdys 2019

Hyvää Joulua teille kaikille tämän Melkein enkeleiden joulutervehdyksen myötä!

Inge-Maj Lassfolk-Tsontos 1952-2018

Suomen kunniakonsuli ja yhdistyksemme pitkäaikainen puheenjohtaja Inge-Maj Lassfolk-Tsontos kuoli jouluyönä 2018.

Finlands honorärkonsul och föreningens mångåriga ordförande Inge-Maj Lassfolk-Tsontos dog julnatten 2018.

Inge-Maj oli syntynyt Helsingissä 1952 ja kasvoi kahdeksanhenkisessä perheessä Hakaniemessä Helsingissä. Hän opiskeli hammashoitajaksi ja työskenteli hammaslääkärin avustajana ensin Helsingissä ja myöhemmin Tukholmassa. 1973-75 Inge-Maj työskenteli hoitajana lontoolaisen sairaalan synnytysosastolla. 1975 hän palasi Tukholmaan vetämään hammashoidon välineiden maahantuontia. 1976 Inge-Maj tuli lomalle Haniaan ja tapasi tulevan miehensä Mihalin. Kaksi vuotta myöhemmin hän saapui matkaoppaan kurssin käyneenä töihin Haniaan. Hän avioitui 1980 ja, kun lapset syntyivät (Janna 1981 ja Manousos 1983), jäi kotiin heitä hoitamaan. Kymmenen vuoden päästä hän perusti ensin jäätelöbaarin, mutta baari jäi lyhytaikaiseksi, kun hän aloitti 90-luvun alussa uudestaan varsinaisen ammattiaan vastaavan työn ensin hampaiden oikomisklinikalla hammaslääkärin avustajana, ja myöhemmin hänellä oli oma suuhygienistin vastaanotto hanialaisessa hammaslääkärikeskuksessa. Inge-Maj jäi sairaseläkkeelle 2006 mutta voitti sillä kertaa syövän vuotta myöhemmin. Vuodesta 2008 hän toimi Länsi-Kreetalla Suomen kunniakonsulina.

Inge-Maj föddes 1952 och växte upp i en åtta personers familj i Hagnäs, Helsingfors. Hon studerade till tandsköterska och arbetade först i Helsingfors och senare i Stockholm. Åren 1973-1975 var Inge-Maj i London och jobbade som sköterska på en förlossningsklinik. År 1975 återvände hon till Sverige och jobbade med import av tandvårdstillbehör. År 1976 kom Inge-Maj till Chania på semester och mötte sin kommande man Mihali. Två år senare kom hon som utbildad guide på jobb till Chania. Inge-Maj och Mihali gifte sig 1980 och då barnen föddes (Janna 1981 och Manousos 1983) stannade hon hemma för att sköta dem. Tio år senare öppnade hon en glassbar för en kortare tid. I början på 90-talet återgick Inge-Maj till sitt jobb som tandsköterska. Först jobbade hon som tandsköterska på en tandregleringsklinik och senare öppnade hon en egen munhygienistpraktik i samband med en tandläkarmottagning i Chania.Inge-Maj blev sjukpensionerad 2006 för cancer men vann över sjukdomen ett år senare.Från och med år 2008 funktionerade hon som Finlands honorärkonsul på västra Kreta.

Inge-Maj oli Hanian ensimmäisiä suomalaisia ja perustamassa yhdistystä ja Suomi-koulua. Hän järjesti yhdistykselle ensimmäiset vuokratilat ja yhdistyksen rekisteröitymisen. Hän oli myös perustamassa Hanian ruotsalaisten yhdistystä ja koulua. Inge-Maj oli perustamassa Eurooppa-taloa Haniaan. Eurooppa-talo järjesti monia tapahtumia yhteistyössä kaupungin kanssa, jotta hanialaiset saisivat kokemusta ja tietoa kaupungissaan asuvien erimaalaisten kulttuurista. Hän oli kaikessa toiminnassamme järjestämässä tai mukana ja auttoi usein yhdistystä ja sen jäseniä. Inge-Maj toimi 14 vuotta yhdistyksemme puheenjohtajana ja lauloi 20 vuotta Melkein enkelit -kuorossa.

Inge-Maj var en av de första finländarna som flyttade till Chania och var med och grundade finska föreningen och Suomi skolan. Hon ordnade föreningens första föreningsutrymmen och registrerade föreningen. Hon var också med och grundade den svenska föreningen och svenska skolan i Chania. Inge-Maj var med och grundade Europahuset i Chania. I Europahuset ordnades flera tillställningar tillsammans med staden. Tanken var att Chanias invånare skulle få kunskap om invandrarnas kultur och bakgrund. Hon var alltid med och ordnade och deltog i föreningens verksamhet. Hon hjälpte ofta föreningen och dess medlemmar. Inge-Maj var 14 år föreningens ordförande och sjöng 20 år med i föreningens kör Melkein-Enkelit.

Inge-Maj oli meidän rakas ystävämme. Monilla meistä on paljon yhteisiä muistoja vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Kiitos kaikille, jotka muistelivat Inge-Majta, äitiä, ystävää!

Inge-Maj var vår kära vän. Många av oss har flera gemensamma minnen från åren som gått. Tack till alla som varit med och hedrat Inge-Maj, mamman och vännen!

Eija

Το 2005 πήρε δίπλωμα καπετάνιου για ιστιοπλοΐα ανοικτής θαλάσσης κι έκανε σχέδια να ταξιδέψει μέχρι τη Νότια Αφρική. Δυστυχώς την πρόλαβε ο καρκίνος όπου διαγνώστηκε για πρώτη φορά το 2006 στην ηλικία των 53 ετών. Ευτυχώς κατάφερε να νικήσει τον καρκίνο το 2007.

Vuonna 2005 hän suoritti purjehduksen avomeripäällikkötutkinnon ja suunnitteli matkaa Etelä-Afrikkaan asti. Valitettavasti syöpä ehti ennen. Se diagnosoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, kun hän oli 53-vuotias. Onneksi hän voitti syövän vuonna 2007.

Janna

Kaikkien rakastamaa Inge-Majta ikävöiden.
Ehkä yksi miljoonasta voi olla niin kuin Inkku. Persoonallisuudellaan ja hersyvällä naurullaan hän ”täytti” paikan tai tilaisuuden, missä tahansa olikin.
Hänellä oli valtava sydän, apua riitti kaikille, tutuille ja tuntemattomille, oli se sitten kodin antamista, pussillinen avokadoja tai henkistä tukea, hän tarjosi aina apuaan.

Marianne

Eurooppa-talon jäsenmaat pystyttivät joka kesä kaupungin puistoon pienen kylän, jossa jokaisella maalla oli oma osasto. Näissä osastoissa esiteltiin kunkin maan tuotteita ja annettiin tietoa ihmisille, jotka halusivat vierailla kyseisessä maassa opintojen, työn tai turismin puitteissa. Joka ilta oli omistettu eri maalle. Tämä festivaali kehittyi myöhemmin nykyiseen muotoonsa vuotuiseksi Hanian kansojen festivaaliksi. Alkuperäinen festivaali ei ollut poliittinen tapahtuma.

Έστηναν κάθε καλοκαίρι περίπτερα στον κήπο με τα προϊόντα και χρήσιμες πληροφορίες για κάθε χώρα (αν κάποιος ήθελε να επισκεφτεί την εκάστοτε χώρα για τουρισμό, επαγγελματικούς λόγους ή σπουδές) και κάθε βραδιά ήταν αφιερωμένη σε άλλη χώρα. Αυτό μετά εξελίχθηκε στο φεστιβάλ των λαών που γίνεται και σήμερα, βέβαια στην αρχική του μορφή δεν ήταν πολιτικοποιημένο.

Janna

Ihmiset sanovat, että Sinä tulet elämään keskuudessamme, vaikka Sinua ei enää täällä olekaan. Nyt olen jo sen huomannut. Niin monet muistot ovat Sinusta, joka aina olit ensimmäisenä tulossa tapaamisiin ja järjestämässä niitä.

Reetta

Ystävänpäivä juhlittiin joka vuosi Inge-Majn luona hänen syntymäpäivänsä merkeissä. Kun sukulaiset ovat kaukana, niin ystävistä tulee sukulaisia, sanoi Inge.

Eija

Inge-Maj oli seuraihmisenä lyömätön: iloinen, ystävällinen, hauska ja hyvä kertomaan tarinoita. Toisinaan ruotsalaiset ystäväni tulivat kylään luokseni vain tavatakseen Inkun. Ainakin minusta tuntui siltä. Nyt me kaikki suremme Inge-Majta, mutta meitä lohduttavat lämpimät muistot ja se, että saimme pitää hänet ystävänä näinkin kauan.

Arja

Näen sieluni silmillä, kun avaat autosi takaluukun ja alat sieltä lappamaan avokadoja silloin, Omaloksen omenoita tällöin. Pussitkin olit varannut ja laitoit aina vielä pari lisää, sanoit, että jos vaikka antaisin Onervalle tai Mirjamille…

Reetta

Τα Χριστούγεννα ήταν πάντα η αγαπημένη της γιορτή,το σπίτι πάντα γέμιζε τραγούδια,φωτάκια κι αρώματα κανέλας και τζίντζερ.Δεν ήταν τυχαίο για μένα ότι μας άφησε το πρωί της ημέρας των Χριστουγέννων στις 25/12/2018. Τίποτα δεν θα είναι πια το ίδιο γιατί έχει αφήσει ένα τεράστιο κενό.
Ίσως ο Μίκης το αγαπημένο της εγγονάκι να το εξέφρασε με τον πιο απλό κι όμορφο τρόπο, με την δυσανάλογα μεγάλη ευφυία του για την μικρή ηλικία των 6 ετών:
« η καρδιά μου δεν θα μπορέσει ποτέ να νιώσει γεμάτη χαρά,γιατί η Mommo όταν έφυγε πήρε μαζί της ένα μεγάλο κομμάτι»

Joulu oli hänen rakkain juhlansa, koti täyttyi lauluista, valoista, kanelin ja inkiväärin tuoksuista. Minusta ei ole sattumaa, että hän jätti meidät Jouluaamuna 25.12.2018. Mikään ei ole enää kuin ennen, hän on jättänyt valtavan tyhjiön. Ehkä Miki, hänen rakas lapsenlapsensa, ilmaisi sen yksinkertaisimmalla ja kauneimmalla tavalla kuusivuotiaan ymmärryksellä: Sydämeni ei voi koskaan tuntea täyttä iloa, koska kun mummu lähti, hän vei siitä ison palan.

Janna

Voi taivasten tekijät, mikä energia!!

Reetta

Keväällä kun olin siellä Haniassa Inkku piti ihanan muistopuheen Ismon muistolle. Ihana ystävä, tulen kaipaamaan häntä kovasti. Yövyin aina Inkulla kun Kissamokseen ei mennyt busseja illalla. Sain heidän talostaan oman kerroksen yöksi. Siellä me myöskin leivoimme mm. niitä mun kuuluisia korvapuusteja. Myöskin ihanat illat ja päivät Liridianassa ovat ikuisesti muistoissani. Muistoja on paljon ja ne säilyy.

Rauni

Kiitos kun elit ja olit läsnä rakastavasti täällä kanssamme, jaoit suuren sydämesi meille ja nyt talletamme sen sydämiimme, eikä sieltä Sinua voi kukaan ottaa koskaan pois. Rakkaudessa olet aina läsnä. Sinua kaivaten

Kristiina

Inkulla oli ronski huumori ja hän osasi aina pitää hauskaa.

Saija

Inkku oli iloinen, aikaansaava ja auttavainen ihminen. Hänen rempseä huumorintajunsa ei tule unohtumaan. Tulen aina muistamaan Inkkua lämmölla.

Päivi

Tutustuimme ”Hanian suomalaisten” kokouksissa/tapaamisissa ja
yhdistyksen järjestämissä harrastuksissa, mm. Jannis A:n
kansantanssitunneilla, Eija E:n maalauskursseilla. Inkku saapui usein
tunneille suuren muovikorin kanssa, jossa oli kauden hedelmiä meille
muille jaettavaksi.

Perheen lisäksi Inkulle tärkeitä olivat myös ystävät.

Usein hän sanoi, että ”olet rakas”. Kun menetin oman siskoni muutama
vuosi sitten, Inkku halusi olla minun ”Kreetan siskoni”. Ei enää yhteisiä uintiretkiä, keskusteluhetkiä. Iso ikävä. INGE-MAJ, olet rakas!

Anu

Η μουσική την βοήθησε πολύ και την εμψύχωνε κρατώντας ψηλά το ηθικό της στη μάχη με το καρκίνο,όταν αργότερα το Σεπτέμβρη του 2015 ξαναεμφανίστηκε.
Πάλεψε με χαμόγελο,ήταν πάντα θετική και μετέδιδε την αισιοδοξία,το χιούμορ και τον δυναμισμό της σε όλους όσους την γνώριζαν.

Kun syöpä palasi vuonna 2015, musiikki auttoi häntä taistelussa sitä vastaan. Hän taisteli hymyillen, oli aina positiivinen ja välitti optimisminsa, huumorinsa ja dynamisuutensa kaikille, jotka tunsivat hänet.

Janna

25 vuoteen mahtuu niin paljon, tehtiin kaikenlaista. Kai välillä oltiin eri mieltäkin asioista, mutta pian taasen naurettiin. Mielestäni se onkin kaikkein kuvaavinta Inge- Majssa, hänen naurunsa, vitsit joilla hän hauskuutti seuraamme. Inge-Maj ei myöskään pelännyt nauraa itselleen.

Viimeisimmäksi rakkaaksi muistoksi jäi Roodoksen keikka kuorolaisten kanssa. Vaikka pari päivää meni Inge- Majlla sairastaessa, niin muu aika naurettiin. Auto-ajelu Roodoksen teillä osoittautui melkein vaaralliseksi, kun nauroimme tippa silmässä. Sillä naurulla meidän olisi pitänyt elää ainakin 100 vuotiaiksi. Niin sinunkin piti Inge- Maj, mutta toisin meni tämä tarina. Tosin, jos on olemassa elämää kuoleman jälkeen, olen varma, että taasen nauretaan. Nauretaan niin, että ei pelkästään taivas, vaan koko maailma raikaa.

Minna

Vuoden 2018 toimintakertomus

Onnenlantin sai yhdistys! Hyvää vuotta yhdistykselle ja sen jäsenille!

Hanian Suomalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 21.1.2018 klo 19 Minna Pirilän kotona Agia Marinassa. Kokous oli laillinen ja päätösvaltainen.

Vuonna 2018 hallituksessa jatkoi Minna Pirilä, puheenjohtaja, Arja Aarnio, sihteeri, Jutta Evokari, rahastonhoitaja, Päivi Uihero, varapuheenjohtaja ja Eija Ellinas, varasihteeri. Arja Aarnio toimi sihteerinä toukokuun loppuun ja siitä eteenpäin Eija Ellinas toimi ensin sihteerin sijaisena, ja lokakuussa Arjan erottua terveyssyistä Eijasta tuli sihteeri ja varajäsenestä Jussi Wahlgrenista tuli varsinainen jäsen. Arja jatkoi hallituksen jäsenenä. Hallitus kokoontui 10 kertaa.

Vuoden suuri tapahtuma oli kuoron 20-vuotisjuhla.

Kuoron 20-vuotisjuhla

20-vuotias Melkein enkelit -kuoro piti juhlakonsertin teatteri Vlissidiksessä. Konsertissa Melkein enkelit esitti edustavan otoksen ohjelmistostaan, yhteensä 26 laulua. Kuoro esiintyi uusissa yhtenäisissä kuoropuvuissa. Konsertissa avustivat turistikanttori Margaret Vainio johtajana ja säestävät pianossa Vesa Mäkeläinen ja kitarassa Jussi Pirilä. Konsertin jälkeen tilaisuudessa jaettiin ansiomerkit vakavasta sitoutumisesta kuorotyöhön: Arja Konidille 10-vuotismerkki, Eija Ellinasille, Inge-Maj Lassfolk-Tsontoulle, Minna Pirilälle, Ritva Pöllänen-Psaroudakille ja Päivi Daudakille 20-vuotismerkki. Juhlassa tervetuliaispuheen piti Minna Pirilä, Hanian suomalainen teatteri esitti joulukuvaelman, juontajina toimivat Eija Ellinas ja Minna Pirilä. Esityksessä oli n. 80 kuulijaa, Hanian ja Rethimnonin suomalaisia ja paikallisia kreikkalaisia. Konsertti oli ajoitettu joulukuulle ja toimi samalla hanialaisten ja rethimnonilaisten yhteisenä joulujuhlana. Konsertin jälkeen oli juhlalounas viereisessä Be Guest -ravintolassa. Ravintolassa vieraili myös joulupukki.

Hanian kaupunki tuki yhdistystä antamalla teatteritilan sekä ääni- ja valoteknikon palvelut ilmaiseksi. Suomi-Seura tuki tapahtumaa apurahalla. Yhdistys tuki tapahtumaa maksamalla suurimman osan jäsenten juhlalounasmenoista ja jäsenet tukivat tapahtumaa valmistamalla glögiä ja joulutorttuja.

Juhlaa pidettiin erittäin onnistuneena ja yleisön ottamat videot kiersivät nopeasti netissä.

Juhlimme

14.2. ystävänpäivää Bristolissa, 30.4. vappua taverna Tassoksessa ja Hotissa, 7.6. yhdistyksen jäsenten Eija Jäntin ja Jarmo Järvisen häitä Tsalikissa (juhlaan oli kutsuttu kaikki yhdistyksen jäsenet), 22.6. juhannusta Hotissa, 2.12. 20-vuotiaista kuoroa teatteri Vlissidiksessä ja juhlalounaalla Be Guest -ravintolassa ja 5.12. itsenäisyyspäivää skoolaten La Bôheme-kahvilabaarissa.

Retket

11.3. retki Rethimnonin suomalaisten kanssa suuntautui Patsoksen rotkoon ja Elefthernan arkeologiseen museoon. Päätteeksi nautittiin lounas Margarites-kylässä.

8.-11.10. tehtiin retki Rodokselle kuoron esiintymisen merkeissä.

Kirkonmenot

17.3. Pääsiäiskirkko

1.12. Joulukirkko Rethimnonissa

Kaikki jäsentapaamiset

14.2. ystävänpäivä Bristolissa

17.3. pääsiäiskirkko ja jatkot

12.4. vierailu Venizeloksen kotimuseossa

30.4 vappuaaton illallinen taverna Tassoksessa ja karaokea Hotissa Geranissa

24.5. jäsentapaaminen Maridaki-tavernassa

7.6. Eija Jäntin ja Jarmo Järvisen häät

14.6. buzuki-ilta Kalamitsissa

22.6. juhannusjuhlat Hotissa

29.8. jäsentapaaminen Kipos-kahvilassa

5.10. kauden päättäjäiset Hotissa

27.10. toritreffit ja lounas kauppahallilla

2.11. konsuli Eili Anderssonin ja paikallisten suomalaisten tapaaminen taverna

Kalderimissa

1.12. joulukirkko Rethimnonissa

2.12 kuoron 20-vuotisjuhlakonsertti teatteri Vlissidiksessä ja joululounas

5.12. itsenäisyyspäivän drinkki La Bôheme-kahvilabaarissa.

Melkein enkelit -kuoro

20 vuoden merkkipaalu oli muutoksen aikaa kuorolle. Kuorolaiset vakavoituivat harrastuksessaan, luopuivat kuukautisista esiintymisistä ja loivat pitkän ajan suunnitelman. Harjoitukset olivat kerran viikossa. Syksyllä harjoitukset olivat pitempiä ja ennen juhlaa 2 kertaa viikossa. Esiintymisiä oli pääsiäiskirkko, Manousoksen ja Aristean häät, Petri Laaksosen konsertti, jossa Melkein enkelit toimi yhdessä Rodoksen kuoron kanssa taustakuorona, ja vuoden huipennukseksi kuoron 20-vuotisjuhlakonsertti Vlissidis- teatterissa. Kirkuvat kaunottaret -nimi sai jäädä ja kuorolaiset ottivat nimeksi Melkein enkelit. Juhlakonsertissa Melkein enkelit esitti laajasta ohjelmistostaan 26 laulun sikermän suomalaisia, kreikkalaisia ja englanninkielisiä lauluja kansanlauluista kirkollisiin, keveästä joulumusiikkiin ja rokkiin. Melkein enkeleissä lauloivat vuonna 2018 Arja Konidi, Eija Ellinas, Inge-Maj Lassfolk-Tsontou, Minna Pirilä, Päivi Daudaki ja Ritva Pöllänen-Psaroudaki. Kuoroa ohjasivat Eija Ellinas ja Minna Pirilä.

Hanian Suomalainen Teatteri

Hanian Suomalainen Teatteri piti välivuotta suuren itsenäisyyden juhlanäytelmäprojektin (2017) jälkeen. Se harjoitteli ja esitti toki vuoden 2018 joulujuhlassa Jussi Wahlgrenin kirjoittaman ja ohjaaman joulukuvaelman, TONT-TU, johon osallistui neljä näyttelijä-laulajaa: Helena Ferchichi, Jussi Pirilä, Jason Daudakis ja Anna-Sofia Tsakiraki.

Blogi

Hanian Suomalaiset ry:n blogiin kirjoiteltiin taas vuoden tapahtumista mutta hieman harvemmin kuin edellisenä vuotena. Julkaisimme 5 postausta ja kävijöitä oli 2 112.

Kirjat ja videot

Yhdistyksen kirjoituspiirin novellikokoelmaa myytiin 32 kappaletta ja jäljellä on yksi kappale. Suomi100 -juhlan videoita jaettiin vuonna 2017 jäsenille ja muutama on vielä jakamatta kaukojäsenille. Sankareita Kaikki, yhdistyksestä ja koulusta kertova video, on jaettu ja jäljellä on yksi kappale, joka sijoitettiin yhdistyksen kirjastoon. Suomi-Seuran vuosien 2017 ja 2018 kirjalähetys hukkui postissa.

Suomi-Seuran apurahat

Suomi-Seura muutti käytäntöään ja jakaa tästä eteenpäin apurahoja vain kerran vuodessa. Yhdistys sai keväällä apurahan kuoron 20-vuotisjuhlan menoihin.

Edesmenneet jäsenet

Saimme vuoden aikana 2 suruviestiä.

22. heinäkuuta keskuudestamme poistui Teje Karjalainen Farandaki. Hän oli pitkään yhdistyksen aktiivinen jäsen ja toimi hallituksessa vuosina 2001-2002 ja 2009-2012.

25. joulukuuta keskuudestamme poistui Inge-Maj Lassfolk Tsontos. Hän oli yhdistyksen perustajajäsen, toimi hallituksen puheenjohtajana vuosina 1999-2002 ja 2007- 2016, yhteensä 14 vuotta. Hän oli myös Suomen kunniakonsuli viimeiset 10 vuotta.

Summa summarum

Vaikka yleensä suositut naistenpäiväjuhlat, juhannusillallinen, joulusauna ja tapaninpäiväuinti jouduttiin perumaan, kun ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi, oli monia suosittuja jäsentapaamisia ihan muissa merkeissä. Retkiäkin tehtiin ja juhlittiin komeasti. Vuotta sävyttivät suuret iloiset ja surulliset uutiset, jäsenten häät ja suruviestit pois nukkuneista.

Haniassa 8.1.2019

Eija ja Arja

avustajina Jutta, Reetta ja Jussi

Vuosikakku oli maukasta ja lanttikin on nyt meidän kaikkien.
Και του χρόνου!

Toukokuun taikaa…

IMG_20180513_113754Olipa kerran joukko ystäviä jotka halusivat juhlia. Olihan sentään äitienpäivä. He tapasivat meren rannalla venesataman ääressä. Jotkut kävivät uimassa, toiset istuivat suoraan pöytään. Kahvit ja muut juomat tilattiin. Sitten eräs heistä aukaisi suuren kakkulaatikon ja alkoi jakaa, yksi kaksi kolme, kymmenen,  kaksi palaa jäi.

Jokainen joka oli äiti, jolla oli äiti tai jolla oli joskus ollut äiti sai silloin suuren palan mansikkakermakakkua. Kun paikalle saapui yllätysvieraita, heillekin annettiin kakkua. Seurustelu jatkui iloisesti. Lopulta he lähtivät omille teilleen, vain muutamat jäivät rannalle ja uivat ja voimistelivat vielä pitkään.

IMG_20180513_113817b