Kivinen tie

Nyt lockdownin aikana sitä tulee mietittyä kaiken muun muassa myös sitä, mistä jää paitsi kun liikkumista rajoitetaan. Itse olen koittanut olla positiivinen ja miettinyt mitä kaikkea mukavaa sitä ehti tehdä ennen kiristyneitä rajoituksia ja mitä kaikkea niiden JÄLKEEN voimme taas yhdessä kokea. Yksi jo kauan yhdistyksemme hallituksessa suunniteltu retki saatiin onneksi toteutettua ennen lockdownia ja pääsimme vihdoin kävelemään läpi Mesklassa sijaitsevan Sarakina-rotkon. Retki oli suunnitteilla jo viime vuodelle, mutta talven sateet olivat saaneet sen verran tuhoja aikaan, että patikointi päätettiin siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Kirkon pihalla on hyvin parkkitilaa ja tästä on vain muutama sata metriä rotkon alkuun.

Tällä kertaa edes edeltävän viikon rankkasateet eivät meitä estäneet ja perjantaina 30.10. kokoonnuimme Mesklassa valmiina reippailuun.

Tältä kyltiltä lähdetään alas oikealla ja jatketaan joenuomaa pitkin. Vasemmalle kääntyy kävelytie, jota pitkin pääsee rotkon yläpäähän.

Itse rotko-osuus oli lyhyt, mutta paikoittain todella kaunis ja maaginen. Vehreän alun jälkeen tulimme nopeasti kallioiselle ja kiviselle osuudelle, jonka ylittämiseen tarvittiin jo vähän enemmän tasapainoilua. Perslihakset taas olivat koetuksella rotkon loppunousun korkeissa portaissa.

Rotkon tällä osuudella piti katsoa tarkkaan mihin jalkansa, ja keppinsä, laittaa

”Tässäkö tää nyt oli?” kuului monen meistä suusta kun nousimme takaisin kunnon tielle. Tämähän oli vasta lämmittely, eikö vaan. Puolen tunnin rotko-osuus ei meille tietenkään riittänyt ja niinpä jatkoimme tietä pitkin, jonnekin. Luotimme, että pääsemme jossain vaiheessa kääntymään takaisin Mesklaan. Onneksi joukostamme löytyi kokeneempi kartanlukija jonka johdolla olimme ns. kartalla ja pääsimme onnellisesti takaisin aloituspaikkaan reilun viiden kilometrin kävelyn jälkeen.

Maisemat olivat paikoin hengästyttävän hienot ja niistä pystyi hyvin nauttimaan koska itse kävelyyn ei vaativamman rotko-osuuden jälkeen tarvinnut enää niinkään keskittyä. Tie oli leveä ja hyvä kulkea, seura ja jutut mitä parhaimpia. Osassa meistä tosin heräsi pieni kivenkerääjä ja ainakin Eijan ja Mariannen pihalta tai puutarhasta saattaa nykyään löytyä tuliaisia rotkosta…

Tähän suunniteltiin laitettavan kunnon jouluvalot Hanian suomalaiset ry:n sponsoroimana

Päätimme ihanan vaellusretken Halaris-tavernan terassille, jossa nautimme maittavan lounaan ja virkistäviä juomia. Kiitos seurasta kaikille ja toivottavasti saamme lisää jäseniä mukaan kun taas seuraavan kerran pääsemme retkeilemään yhdessä!

Koivun tuoksua vai koiran pieruja?

Ei ehkä kumpaakaan meille Hanian suomalaiset ry:n juhannusillalliselle osallistuneille. Perinteiset kinkerit Hot Shotissa eivät tänä vuonna sattuneesta syystä onnistuneet eli siirsimme illanvieton isolle kirkolle Hanian keskustaan, itse asiassa ihan oikean, isohkon kirkon kupeeseen. Pittoreskin Idrogogeion-tavernan sisäpihalle kokoontui iloinen joukko suomalaisia ja voi kuinka mukavaa oli pitkästä aikaa tavata kasvokkain. Juttua riitti niin lennoista, lapsista, eläimistä, etätöistä, matkasuunnitelmista kuin Googlen seikkaperäisistä käännöksistä suomesta latvian kielelle.

Juhannus toi hymyn huulille

Hanian suomalaiset ry:n varapuheenjohtaja Marianne toivotti meidät tervetulleiksi juhannusillalliselle.

Ja se koiran pieru? No, se tarina selviää puheenjohtajamme Minnan puheesta.

Jutta lausuu Eino Leinoa. Ei kun…lukee Minnan terveisiä.

Puheenjohtajan terveiset

Allekirjoittanut poistui paikalta ennen jatkotoimenpiteitä eli jääköön ne tällä kertaa raportoimatta…! Nähtävästi tie vei ainakin reippaimmat jäsenemme rockin äärelle.

Kuvat: Leena Toivola ja tavernan tarjoilija

Ihania naisia (ja mies) puistossa

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan löytääkseen uusia retkipaikkoja. Hanian suomalaiset ry. juhlisti Naistenpäivää Akrotirin niemimaan länsipäässä Teknillisen korkeakoulun kasvitieteellisessä puistossa, ihan kaupungin kupeessa. Vaikka puisto on ollut avoinna jo vuodesta 2004, oli se suurimmalle osalle meistä uusi tuttavuus.

Reippaat retkeläiset valmiina kävelylle

Puistoon on vapaa pääsy ja siellä voi kulkea omaan tahtiin joko koko puiston ympäri kulkevaa hiekkatietä tai lähteä tutkimaan kasveja pieniä kivettyjä polkuja pitkin puiston keskiosaan. Lääniä riittää yli 30 hehtaaria ja kasvilajejakin on noin 350. Ihan kaikkia niistä emme bonganneet, mutta nautimme kauniista kevätsäästä ja hyvästä seurasta, kuinkas muutenkaan.

Myrskyisän ja sateisen talven jälkeen aurinko helli Arjaa (ja muitakin).

Kaivon henkeä huhuilemassa, upeat Valkoiset Vuoret taustalla.

Leppoisan kävelyn jälkeen suuntasimme läheiseen Carte Postale-kahvilaan hyvin ansaitulle brunssille ja herkkuja oli montaa sorttia. Kaiken kruunasi upea näkymä Hanian kaupunkiin.

Pannukakkuja alkupalaksi, nam.

Puistoon pääsee Hanian keskustasta bussilla nro. 23 ainakin klo 9:45. (Pysäkki on kauppahallia vastapäätä, Ethniki-pankin edessä.) Oli jonkin verran epäselvää minkä numeroisella bussilla pääsisimme perille, mutta loppujen lopuksi tämäkin selvisi ja saimme kaupan päälle kierroksen Teknillisen korkeakoulun alueella ennen saapumista määränpäähän. Puistoa lähin pysäkki on pari pysäkkiä Koukouvagia-kahvilan jälkeen ja aikataulun mukaan bussi nro. 23 pysähtyy siellä aina, mutta en olisi ihan varma…

Raportin kirjoitti: Jutta

Kuvat otti: Minna, Jutta ja Eija

 

Kuoron juhlakonsertti

Hanian suomalaisten kuoro on toiminut aktiivisesti kunnioitettavat 20 vuotta ja sitä juhlittiin Hanian Vlissidis-teatterissa Koum Kapissa 2.12. Juhlatila oli viileähkö, mutta kuoron esittämät lukuisat laulut lämmittivät yleisön villeihin suosionosoituksiin. Juhlakonsertin ohjelmisto oli koottu monipuoliseksi ja sisälsi niin hauskoja lyhyitä laulelmia, kauniita ikivihreitä, uudempaa suomalaista tuotantoa olevia sävelmiä kuin kauneimpia joululaulujammekin. Mukaan oli toki mahdutettu myös yksi kreikankielinen laulu, joka erityisesti ilahdutti yleisön joukossa olevia lukuisia perheenjäseniä ja paikallisia ystäviä. Teatteri olikin lähes täynnä yleisöä, mikä varmasti osaltaan innosti kuorolaisia erinomaiseen suoritukseen.

Kuorolaiset vasemmalta: Eija Ellinas, Minna Pirilä, Ritva Pöllänen-Psaroudaki, Arja Konidi, Päivi Uihero-Daudaki, Inge-Maj Lassfolk-Tsontou

Kuoron johtajana toimi Rhodoksen suomalaisen seurakunnan kanttori Margaret Vainio osallistuen myös itse lauluun. Kuoroa säesti hienosti myös vartavasten Haniaan matkustanut Vesa Mäkeläinen syntetisaattoreineen ja mukana oli myös yhdistyksen puheenjohtajan Minna Pirilän veli Jussi Pirilä, joka kitarasäestyksineen lisäsi mukavasti tunnelmaa ja lauloipa hän mukanakin joissain lauluissa. Tunnelma vaihteli railakkaasta iloiseen ja edelleen herkkään. Kuoron tunteikkaasti ja kauniisti esittämä Maa on niin kaunis toi kyyneleen useampaankin silmäkulmaan. 

Kuoron vetäessä henkeä tilaisuuden puolenvälin tienoilla yleisöä ilahduttivat ja naurattivat Hanian suomalaiset ry:n teatteriryhmä esittämällä Jussi Wahlgrenin käsikirjoittaman ja ohjaaman kuvaelman TONT-TU. Esitys oli värikäs ja vauhdikas ja niin näyttelijöillä kuin yleisölläkin tuntui olevan kosolti hauskaa joulumieltä.

Tonttujen vauhdikasta menoa! Mukana Helena Ferchichi, Anna-Sofia Tsakiraki, Jussi Pirilä ja Jason Daudakis.

Tilaisuuden lopussa kuorolaisille jaettiin kunniamerkit kiitokseksi pitkästä ja aktiivisesta laulutaipaleesta. Tilaisuuden aluksi puheenvuoron niin suomeksi kuin kreikaksikin pitäneet kuoronjohtaja Eija Ellinas ja Minna Pirilä samoin kuin Margaret Vainio kukitettiin. Tämän jälkeen olikin aika aurinkoisessa ja kauniissa säässä siirtyä läheiseen Be Guest -ravintolaan nauttimaan herkullista juhlalounasta.

Tunnelma oli tiivis, mutta sopu antoi sijaa, ja toinen toistaan ihanampia annoksia virtasi pöytiin seurueiden jaettavaksi ja nautittavaksi.  Niin sekasyöjät kuin kasvissyöjätkin oli hyvin huomioitu menussa. Ihan ensiksi tarjolla oli myös kuumaa glögiä ja lopuksi herkuteltiin vielä Hanian suomalaisten leipuriporukan Jutan johdolla leipomilla joulutortuilla. 

Myös joulupukki vieraili paikalla tuoden lahjoja ainakin kilteille lapsille. Vatsat täynnä ja mieli kauniiden laulujen virkistämänä olikin sitten hyvä itse kunkin lähteä kaikin puolin onnistuneesta tilaisuudesta kohti kotia ja toivottaa Hanian suomalaisten kuorolle hyvää jatkoa ja laulamisen iloa myös tulevina vuosina. Jäämme odottamaan seuraavaa kertaa, kun saamme taas nauttia kauniisti yhteen soivasta laulannastanne.

Esitetyt laulut:

Osa 1: Alkuajan laulut, kansanlaulut

1. Valkoinen kana ja musta kana

2. Tein minä pillin pajupuusta

3. Tirlirlittiä

4. Tillin tollin

5. Kalliolle kukkulalle (Cydenius)

Osa 2: Isänmaallinen laulu, Kreikkalais-peräiset laulut

1. Synnyinmaan laulu

2. Pyyntiin lähtö

3. Delfiinipoika (kitara)

Osa 3: Uskonnolliset laulut

1. Olkoon ylläsi kirkas taivas

2. Siipi enkelin

Osa 4: Kevyempi esittämämme musiikki

1. Laulu ilon tuottaa (kitara)

2. On hetki

3. Tiikerihai

4. Suklaasydän

5. Tuuma kerrallaan (Oh, how lucky I am)

Osa 5: Englanninkieliset kappaleet

1. Sailing (kitara)

2. You raise me up

3. City of stars

Osa 6: Joululaulut

1. Lucia

2. Ding, ding, dong (kitara)

3. Ilouutinen

4. Tulkoon joulu (kitara)

5. Toivioretkellä

6. Kuului laulu enkelten (Gloria)

7. Valkea joulu

****ENCORE***

Do you wanna dance (Hurriganes)

 

Lämpimät kiitokset Suomi-Seuralle juhlan sponsoroinnista.

Teksti ja kuvat: Leena Toivola

Kirjastoon, mars!

Hanian suomalaisten Tarinoita paratiisista?-novellikokoelmaa saa nyt myös lainaan suomalaisista kirjastoista. Kipin kapin siis omaan lähikirjastoon kysymään kirjan perään! Jos kokoelmaa ei vielä hyllystä löydy, voi kiltti kirjastotäti tai -setä tilata sen BTJ Finlandilta.

Jos et malta odottaa lainakirjaa, saat tarinat luettavaksesi tilaamalla ikioman kappaleen hintaan 15 € + postituskulut. Tilaukset voi lähettää osoitteen haniansuomalaiset@gmail.com

Aurinkoisin kevätterveisin Haniasta,

Tarinoita paratiisista?-novellistit

Tunneleista rotkoon tiemme käy!

Teimme Hanian suomalaisten kanssa retken Mesavlia-Delianan rotkoon sunnuntaina 13.11.2016. Mukana oli myös muutama henkilö ruotsalaisten yhdistyksestä.

Bussimme lähti Hanian kauppahallin edestä kymmeneltä aamulla ja matkan varrelta poimimme mukaan loput. Näin saatiin pikku bussimme täyteen iloisia retkeläisiä.

Ensimmäisenä suuntasimme Plataniaksen yläkylään tutustumaan toisen maailmansodan aikaisiin tunneleihin, jotka on kunnostettu talkoovoimin ja avattu museoksi keväällä 2013. Sitä pitävät yllä muutamat vapaaehtoiset. Tunnelimuseo oli varsin mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen. Plataniaksessakin on siis ainakin yksi historiallinen nähtävyys, jossa vierailla.

Jatkoimme matkaamme hulppeissa maisemissa Paleohoraan johtavaa tietä kohti Mesavliaa, josta rotko alkaa. Risteys on merkitty hyvin kyltillä. Sääkin alkoi suosia meitä sillä Plataniaksessa alkanut pikku sade loppui sopivasti jossain matkan varrella.

Alkajaisiksi Minna veti meille kunnon lämmittelyjumpan ja sitten lähdimme kukin omaan tahtiimme kävelemään. Hieman puolivälin jälkeen rotkossa on mukava levähdyspaikka eväiden syöntiin pienen kirkon pihalla, jossa on nähtävissä myös vanhan myllyn rauniot muistona menneiltä ajoilta. Vuohet seurasivat pitkin matkaa uteliaina meidän touhujamme. Rotkon pituus on noin 5 km ja päättyy lähelle Delianan kylää. Rotko on helppo kaikenikäisille, koska sen pohjalla kulkee nelivetoautolla ajettava soratie. Eräs meistä joutui taannoin ajamaan sen kylläkin pienellä henkilöautolla, oikotienä… Kävelyyn meiltä meni noin parisen tuntia.

Osa porukasta käveli vielä lisäksi rotkon lopusta noin 1,5 km Delianan kylään asti. Muutamat huomasivat sivutiellä kauniin 1400-luvulta olevan bysantin aikaisen kirkon, joka on pyhitetty Agios Ioannikselle. Kannattaa poiketa, sillä itse kirkko on kaunis ja sisällä on melko hyvin säilyneitä seinämaalauksia.

Kävelyn päätteeksi meille oli katettu pöytä taverna Farangissa. Ruoka ja juoma oli maittavaa ja upposi nälkäisiin suihin. Pöydässä oli iloinen puheensorina koko ajan eikä se laantunut edes paluumatkalla bussissa, jossa saimme nauttia jopa lauluesityksistäkin. Liekö osuutta tavernan erikoisuudella, itsetehdyllä mintturakilla… Ajessamme Astrikan kylän läpi saimme siitä kattavan infon.

Auringonlaskun jälkeen saatoimme ihailla bussin ikkunoista valtavaa täysikuuta, sillä seuraavana päivänä oli harvinaisen superkuun aika.

Kiitokset kaikille mukana olijoille! Uutta retkeä odotellessa…

Kirjoittajat: Päivi A. ja Maarit

Kuvat: Päivi A.

Nyt sitä saa!

Ostaa siis. Siis meidän kirjaamme! ”Tarinoita paratiisista?”-novellikokoelmamme on vihdoin tullut amerikkalaisen nettikustantamon uunista, lentänyt ison veden yli Eurooppaan ja saapunut Kreikan postin kuljettamana Haniaan ja Reetan luo. Pitkä odotus on nyt siis vihdoin ohi!

Tarjoiluehdotus!

Kirjan saa käsiinsä seuraavin keinoin:

1.Tilaus suoraan kustantamolta:

Lulun nettisivulta

Kirjan hinta Lulun sivuilla on 15 $ (n. 13,5 €) + alv.  ja postituskulut Suomeen alkaen 6,82 $.

2.Tilaus Hanian Suomalaiset ry:ltä:

Lähetä tilaus sähköpostilla haniansuomalaiset@gmail.com ja ilmoita tilauksessa osoitteesi, tilattavien kirjojen määrä ja postitustapa (kirjattu vai normaali). Saat vastauksena linkin, jonka kautta pääset maksamaan ostoksesi pankki- tai luottokortilla (tai Paypalilla).

Hinta: 15 € + postituskulut

Postituskulut Suomeen (ja muualle Eurooppaan): 1-2 kirjaa 5,9 € , 3-4 kirjaa 8,7 €, 5-8 kirjaa 14 €. Kirjattuihin kirjeisiin lisätään 2,5 €:n lisämaksu.

Postituskulut Kreikkaan: 1-2 kirjaa 3,2 €, 3-4 kirjaa 3,6 €, 5-8 kirjaa 5,9 €. Kirjattuihin kirjeisiin lisätään 1,9 €:n lisämaksu.

Maksun saatuamme lähetämme kirjat tilaajan valitsemalla tavalla.

Yhdistyksen sihteeri lähettää jäsenille erikseen tietoa kirjan tilaamisesta jäsenhintaan.

Hyviä lukuhetkiä!

Venizeloksen kannettava gramofoni ja muita tarinoita

Halepassa sijaitseva, museoksi muutettu Venizeloksen entinen kotitalo läpikävi vastikään ison, ja monta vuotta kestäneen remontin. Nyt oli siis korkea aika käydä tutustumassa remontin tuloksiin ja niinpä me, kahdeksan kulttuurinnälkäistä yhdistyksen jäsentä vierailimme museossa laskiaistiistaina 9.2.

Jo rakennuksen julkisivu ja piha tekivät vaikutuksen ja reilun tunnin kestäneen vierailun jälkeen olimme kaikki samaa mieltä: museo oli hyvin ja kiinnostavasti toteutettu, opas oli asiantunteva ja voimme lämpimästi suositella museota koko perheen käyntikohteeksi. Museon kolmas kerros on lähes kokonaan varattu lapsille ja lapsenmielisille. Siellä on erilaisia pelejä, tehtäviä ja muutakin ”interaktiivista” touhuamista varsinkin koululaisille.

Oppaamme Sofia kertoi meille asiantuntevasti talon historian lisäksi Venizeloksen mielenkiintoisesta ja tapahtumarikkaasta elämästä niin täällä Kreetalla, Ateenassa kuin Pariisissakin. Elefterios Venizelos syntyi Haniassa (Mourniesissa) 1864 ja Halepassa sijaitsevan talon rakennutti hänen isänsä vuonna 1880. Isä kuoli vuonna 1883 ja perhe jäi asumaan taloon, Venizelos vuoteen 1910 asti. Hän palasi Haniaan 1927, remontoi talon toiveidensa mukaiseksi, toi kaikki huonekalut Ateenasta ja ulkomailta ja asettui taloon asumaan vaimonsa Elenan kanssa. Museossa onkin nähtävillä sisustustyyliä, huonekaluja ja maalauksia juuri tuolta aikakaudelta.

Sofian tarinoista minulle jäi mieleen etenkin Venizeloksen rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen. Talon kirjastohuoneessa saimme kuulla, että hänellä oli yli 25 000 kirjaa, joista suurimman osan saksalaiset sotilaat polttivat talon edustalla olevalla aukiolla toisen maailmansodan aikana. Nyt kirjastossa olevat kirjat saatiin pelastettua tuholta halepalaisten naapurien ansiosta. Samaisessa huoneessa, tammisten kirjahyllyjen välissä oli myös vanha gramofoni ja sen päällä levy, jolla on Venizeloksen puhe vuodelta 1917. Itse musiikin ystävänä ihastuin myös pienempään, kannettavaan gramofoniin vuodelta 1920!

1920-luvun iPod?

Pääsimme käymään myös takapihan ”autotallissa”, jossa on tallessa osa autosta, jossa Venizelos oli toisen murhayrityksensä aikana vuonna 1933. Autonrähjässä näkyi useita luodinreikiä, kuin sfakialaisissa liikennenerkeissä! Venizelos selvisi murhayrityksestä parilla haavalla, mutta hänen vaimonsa joutui sairaalahoitoon ja yksi henkivartijoista kuoli.

Minna ja Reetta poseeraavat Packardin kyljessä. Amerikan kreikkalaiset lahjoittivat auton museolle ja se on tarkka kopio autosta, jossa Venizelos yritettiin murhata vuonna 1933.

 

Vierailun aikana tuli mieleen, että mitähän Venizelos tekisi nyt, kriisin aikana…? Nostaisiko hän Kreikan tästä suosta ja yhdistäisi kansan kuten hän teki sata vuotta sitten? Tästä ja muista aiheista jatkoimme jutustelua lettukesteillä meillä kotona, melkein museon naapurissa. Valitettavasti letut katosivat parempiin suihin niin nopeasti, ettemme saaneet kuvamateriaalia tänne blogiin!

Sunnuntaikirkko, eiku patikointi!

Sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä ja säätiedotus varoitteli sadekuuroista. Tämä ei kuitenkaan estänyt Hanian suomalaiset ry:n reippaita edustajia lähtemästä EOS Chanionin patikkaretkelle Rethymnonin lääniin, Agios Konstantinouksesta Balsamóneroon. Lähtöpaikalla oli kahden bussillisen verran patikoijia värikkäissä vaatteissa, vaelluskengissä, jotkut kävelysauvoilla varustautuneina, toiset ilman. Lähes täsmällisesti aikataulussa klo 8 lähdimme ajamaan kansallistietä kohti Agios Konstantinouksen kylää.

”Hui kun kylmä ilma”, yllätin itseni sanomasta, kun reilun tunnin päästä purkauduimme ulos busseista. Pipo päähän, hanskat käteen ja omatoimista alkuverryttelyä siis tekemään! Lähdimme matkaan verkkaisesti ja pikku hiljaa alkoivat kohmeiset raajat lämmetä ja vetreytyä.

Vaarallinen joen ylitys by Jutta

Kuljimme leppoisaa tahtia kauniissa maisemissa, aina välillä pysähdellen, valokuvaten ja eväistä nauttien. Ensimmäisen evästauon aikana lämmittävä auringonpaiste vaihtui hetkessä rakeisiin ja taas sai palella. Onneksi lähdimme aika nopeasti uudestaan liikkeelle ja seuraavassa ylämäessä saimmekin taas hien pintaan.

Värikästä porukkaa ensimmäisellä eväspaikalla

Minna oli reipas ja ansaitsi pillimehun

Patikointiretki oli tasoltaan 2/7, tällä kertaa kohtuullisen helppomaastoinen. Kävelyä kertyi kuitenkin yli neljä tuntia, kilometrejä suurin piirtein 12. Kaksi joen ylitystä, kaksi kirkkoa, kaksi kylää, yhdet linnoituksen rauniot, litra vettä ja yksi pillimehu naiseen, paketillinen keksejä ja pari maukasta voileipää. Bongasimme myös joitain tuttuja ja tietenkin yhden yhdistyksen ulkopuolisen suomalaisen. Meitä riittää joka paikkaan!

Mitäs me linnoituksen valloittajat!

Sade ei yllättänyt patikoijia. Kuvassa Punahilkka ja Sinivuokko

Minna maisemakuvaa

Retki Gavdokselle

Yhdistyksen pitkään suunnittelema Govdos-saaren retki Libyanmerelle toteutui vihdoin syyskuun alkupuolella. Osanottajia oli vähänlaisesti, vain neljä. Sesonki oli vielä käynnissä ja ihmisillä vieraita kotimaasta, joten kolmen vuorokauden retki oli monille mahdotonta toteuttaa.

Pienet autolautat Kreetan etelärannalta, Sfakiasta ja Paleohorasta kulkivat vain kahtena päivänä viikossa kumpikin, joten reissuun oli varattava vähintäänkin se kolme yötä.

Ja kyllähän se kannatti. Seuramme puheenjohtaja Inkku veti ryhmää urheasti vaikka alkava selkäkipu veikin voimia. Hanne, Anu, minä ja Inkku asetuimme pienen saaren suurimman rannan, Sarakinikon tuntumaan, Konsoles-hotellin bungalovi-majoitukseen.

Inkun tuttava, saarella työskentelevä sähköteknikko Christos, antoi iskuryhmän käyttöön autonsa, vanhan kukilla koristellun mersun. Se sopi hyvin saaren hippimäiseen ilmapiiriin.

Sarakinikon rannalla oli kuusi tavernaa ja minimarket. Asetuimme kuin itsestään Gorgona-nimisen (merenneito) tavernan terassille. Kävimme uimassa usein, monta kertaa päivässä, tosin turvallisesti uima-asut päällä.Monet saaren vieraista näyttivät hyljänneen sivistyneen maailman tavat ja uivat ilkosillaan, päivästä toiseen. Rannalla käyskenteli päivittäin myös valkoinen hevonen, Itävaltalaisen Beatricen valmennuksessa.

Gavdosin saarella on kolme risteävää maantietä, kukin ehkä viisi-kuusi kilometriä pitkä tienpätkä. Pääkaupungin virkaa hoiti kahdeksan asumuksen Kastri keskellä saarta. Kylästä löytyi lääkäriasema, jota valitettavasti puheenjohtajan selkäkipujen vuoksi tarvittiinkin. Mantereelta tullut nuori lääkärimies hoiti tehtävänsä tunnollisesti. Kastrissa oli myös paloasema, joka tarkoitti yhden rakennuksen pihalla seisovaa vanhaa paloaitoa. Poliisikin saarelta löytyi. Siis yksi. Hänen tärkein tehtävänsä näytti olevan sataman liikenteen ohjailu lauttojen pikaisesti vieraillessa Karaven satamassa.

Saarella jäi vielä näkemättä länsirannan majakkarakennus sekä Euroopan eteläisin piste, Tripitin niemi. Siellä sijaitseee hauska taideteos, Kreikan suurin keittiötuoli, jonka istuimelle sopii kymmenen ihmistä kerrallaan. Tuoli on rakennettu Euroopan eteläisimmän niemen eteläisimmälle kalliolle.

Uskollinen vanha mersu jaksoi vielä tuoda meidät lähtöpäivänä Karaven satamaan. Christo jäi laiturille vilkuttamaan.

Gavdos on niin mielenkiintoinen paratiisisaari, että sinne kannattaa tehdä vaikka toinenkin retki, vähän isommalla joukolla. Samalla voisi kokeilla riippukeinussa nukkumista hippi-rannalla. Ja naku-uimista.

Teksti: Jussi Wahlgren

Kuvat: Anu Göös