Avainsana-arkisto: kreetalainen ilta

Porto Kalamakin kreetalainen ilta 10.6.2014

Tunnen Udeliuksen perheen Finnmatkojen ajoilta, jo toistakymmentä vuotta. Heidän vävynsä, Kimmo Hyyppä on taitava ja tunnettu bouzoukin soittaja Suomessa. Tänä vuonna hän soitti lomallaan mm. Porto Kalamakissa hanialaisten ystäviensä, Yiannis Petrantonakisin ja Vaggelisin kanssa. Katerina lauloi.

Kuva

Iltaa olivat viettämässä Sirpa ja Vesku, Anu, Mirjam ja Vasilis, Kristiina ja Markku ja heidän tuttavapariskuntansa, oppaat Maarit ja Seija, serkkuni Juhani vaimoineen, ja Kimmon perhettä kahdeksan sekä allekirjoittanut.

Kuva

Musiikki oli monipuolista, Katerina lauloi kauniisti kreikkalaisia iskelmiä ja tietysti tutut, esim. ”Ta paidia tou Pirea” ja ”Varka sto gialo”. Kimmo soitti suvereenisti ystäviensä kanssa, niin kuin olisi aina heidän kanssaan esiintymässä.

Tanssiryhmän nimi on Meterizi. Opettajana heillä on Lefteris ja muut ryhmän jäsenet ovat Giannis,  Konstantina ja Evangelia. Ryhmä esitti meille kaikki tutut Kreikan tanssit antaumuksella ja innolla, saaden yleisön eläytymään mukana. Innostuimme tanssin pyörteisiin, esim.  ”nisiotiaka” ja tietty hidas ”sirto”.

Kuva

Olen ollut kreetalaisissa illoissa elämäni aikana ”useasti”. Täytyy sanoa, että viime tiistaina nautin täysin siemauksin, ja niin nauttivat muutkin ”meikäläiset”. Olihan siellä muutakin yleisöä, hotellivieraita. He maksoivat illasta 22 euroa buffee-illallisineen, joka hinta on mielestäni täysin kohtuullinen illan antiin nähden.

Sunnuntaisin siellä vietetään kesän ajan tango-iltaa!!!!! Mennäänkö joukolla?

Muistiin kirjoittanut Reetta, blogiin lisännyt Jutta. Lisätietoja Kimmosta hänen nettisivuillaan.

Kuva